Mainos

Eduskunnan puhemies avasi Kangasalan kesän

Koko kaupungin kevätjuhla yhdisti tänäkin vuonna Kangasalan kesänavauksen ja koulujen kevätjuhlat yhteiseksi virtuaaliseksi kokonaisuudeksi. Tänä vuonna juhlaa värittivät vaikutteet nuorten omasta festivaalista AppleGarden Kampusrockista, eli Omppurokista. Kesän juhlassa julisti avatuksi eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen. Juhlan päätti kangasalalainen rokkibändi Kormus.

Nimensä mukaisesti Koko kaupungin kevätjuhla on kaikille avoin lukuvuoden lopetus sekä kesän aloitus. Ohjelmassa nähtiin tänä vuonna ala- ja yläkoulujen kevätjuhlat, Kangasalan kesänavaus ja tapahtuman päättänyt konsertti.

Yläkoululaisten kevätjuhlan ohjelmassa nähtiin esiintyjiä nuorten omasta festivaalista Omppurokista. Kangasalta löytyy valtavasti lahjakkaita ja musikaalisia nuoria, ja ohjelmassa kuultiinkin laaja kattaus erilaisia musiikkityylejä. 

Kangasalan kesänavauksessa kaupungin kesän avasi puhemies Anu Vehviläinen. Lisäksi kesänavauksessa kuultiin kunniaylioppilaan puhe, lauluryhmä Duuristen musiikkiesityksiä sekä uuden ylioppilaan puhe. Kangasalan kesän avaus järjestettiin tänä vuonna jo kahdettakymmenettäneljättä kertaa ja toistamiseen virtuaalisena tapahtumana. Katso puhemiehen kesänavaus Kangasalan kaupungin Kangasala-kanavalta.

Koko kaupungin kevätjuhla päättyi livekeikkaan, jossa Kangasala-talon lavan valtasi Suomirockbändi Kormus. Juhla on katsottavissa Kangasalan kaupungin Youtube-kanavalla 5.7.2021 saakka. Juhla on Kangasalan koulujen 150 ja lukion 100 vuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Lauantaina esitettyä juhlaa pääset katsomaan täältä.

Tutustu Kangasalan koulujen 150 ja lukion 100 vuotisjuhlavuoteen kaupungin sivuilla osoitteessa kangasala.fi/juhlavuosi150

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.