Kunnan ateriapalvelussa hyödynnetään ensi vuonna entistä enemmän esivalmisteltuja raaka-aineita. Nykyiset seitsemän valmistuskeittiötä muutetaan palvelukeittiöiksi ja yksi valmistuskeittiö eli Pikkolan koulun keittiö…
Lisää luettavaa

Uudella konseptilla järjestettävä Omppurokki avaa nuorten kesän Kangasalla – Pääesiintyjäksi tulossa nuorison suosima artisti

Koulujen turvallisuusasiantuntija jatkaa loppukevään perintörahan turvin – Tärkeäksi koetulle työlle haetaan jatkorahoitusta

Historiallinen Omppula katoaa kesän aikana – Purun ja piha-alueen hyödyntämisen arvioidaan säästävän kaupungilta 0,7 miljoonaa

Omenatarhan pienten lasten yksikkö saadaan käyttöön syksyllä – katso kuvat Kangasalan uusimman koulun työmaalta

Havisevan koulun opettaja Pia Viljasen työotteen keskiössä on arvostava katse, tunteet ja toisten hyväksyntä – ”Se ei tarkoita sitä, että olisi lepsu tai löysä”
Tuoretta

Pöllänen takoi Kangasalle ensimmäisen finaalivoiton – Kuopiosta tuli lisää uskoa ja itseluottamusta

Kangasalle jo toinen finaalitappio – Netta Rekola kaipaa lisää kovuutta ja rohkeutta

Lähes 200 kohdetta houkuttelee työtiloihin ja gallerioihin – ”Taiteilijoille tämä on tavallaan kesän avaus”, kertoo yli 20 kertaa Taidesuunnistuksessa mukana ollut Päivi Mansikka-aho

FC Kangasala eteni cupissa pidemmälle kuin koskaan: ”Tulokset antavat osviittaa, että meidän on ihan realistista tavoitella sarjanousua suoraan Kolmoseen”

Hiljaisten palvelujen tarjonta lisääntyy myös Kangasalla- Tarja Jokinen haluaa jutella kampaajakäynnillä: ”Kotona saa olla hiljaa”

Kolumni: Vaalityö on tehty – Uudet päättäjät miettikööt, miten äänestysinto saadaan nousemaan edes tasolle, jossa kaksi äänestäjää kolmesta käy vaaliuurnilla

Lemetyssä haetaan seuraavaksi toteuttajaa yksityiselle päiväkodille: ”Vatiala on yksi alue, jossa varhaiskasvatuspalvelujen tarve kasvaa”

Gallup: Päättäjäkaartin nuorentuminen ja uusiutuminen on hyvä asia kaupunkilaisten mielestä – ”Vaihtuvuus mahdollistaa uutta toimintaa ja uusia ajatuksia”

Maastopalovaroitus voimassa Pirkanmaalla pääsiäisen ajan – ”Risujen ja roskien polttaminen pitää jättää toiseen viikonloppuun”
