Fimlabin Sahalahden, Pälkäneen ja Luopioisten laboratoriokokeiden näytteenottopisteet suljetaan maanantaista 16. maaliskuuta alkaen. Pisteet ovat suljettuna toistaiseksi. Fimlab kertoo, että sulkupäätös tehtiin…
Lisää luettavaa

Lautakunta äänesti Sahalahden laboratoriopäivien lisäämistä koskevasta aloitevastauksestaan – Vastaesitys hävisi äänin 5–3

Sahalahden terveysasemalle ei ole luvassa toista labrapäivää – sote-lautakunta käsittelee kertaalleen valmisteluun palauttamaansa valtuustoaloitetta torstaina

Harva laboratoriotutkimus edellyttää enää aamuista paastonäytettä – kyselykierros terveyskeskuksella paljastaa, että moni suosii silti aamua: ”Päivä lähtee paremmin käyntiin, kun saa verikokeet hoidettua heti aamusta”

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri: Alle 12-vuotiaat testiin vain poikkeustapauksissa

Tays: Koronanäytteenottokriteerit muuttuivat – Täysin rokotettujen ei tarvitse mennä koronanäytteenottoon, jos oireet ovat lieviä
Tuoretta

Yli 3-hehtaarinen Arboretum Frick avautuu yleisölle viimeistä kertaa – ”Tämä on ollut hirveän kivaa. Puutarha oli alun perin meidän oma mieluisa harrastus”

Kangasalan lukion kunniaylioppilas, Mikkelin piispa Mari Parkkinen toivoo nuorille lempeämpää elämänasennetta – ”Numerot kertovat vain yhden osan ihmisestä”

Uuden Lemetyn omakotitaloalueen tontteihin hakijaryntäys – hakemuksia saapui 140

Karjalankannaksen enemmän ja vähemmän tunnettujen rajapitäjien elämänkirjo saatiin esille Äijälään: ”Näyttely keskittyy arkeen, elämään ja kulttuuriin ennen sotaa”

Kangasalan työttömyysprosentti oli huhtikuussa 9, avoimia työpaikkoja on Pirkanmaalla vielä nihkeästi tarjolla

Johtajapestien koulima Tuula Ruusumaa rakastui ja päätti muuttaa maalle keskittyäkseen Peltolan tilan tapahtumatuotantoon – ”Minulle on uusi tunne, ettei minun tarvitse selviytyä yksin”

Omppurock tekee paluun rapin ja hiphopin kotimaisilla nimillä – päääesiintyjän ura lähti liikkeelle TikTokista

Elokuisilla R3-festareilla artistien bäkkärinä toimii Peltolan tilan päärakennus – ”Meidän päämakuuhuoneemme on tarkoitettu pääartistille”

Veljekset Kalle ja Vilho Matilainen haastavat kaikki kangasalalaiset lupiinien kitkemistalkoisiin – ”Jos jokainen hoitaisi omat tienpielensä ja tonttinsa, se olisi jo paljon”
