Kunnan elinkeinotoimi järjestää hankintaillan. Tapahtuman ideana on opastaa, miten paikalliset yrittäjät pääsevät kunnan kanssa asiakassuhteeseen.Kunta on merkittävä tavaroiden ja palveluiden ostaja. Kunta lähettää…
Lisää luettavaa

KS 50 vuotta sitten: Kunnan palveluksessa noin 400 työntekijää ja viranhaltijaa – Mitä tekee yleisten töiden lautakunta?

Kangasala sijoittui yhdeksänneksi elinvoimaisuutta selvittäneessä tutkimuksessa – mukana yli 290 kuntaa

Rankkasade sai kaupungin keskustan parkkihallin tulvimaan – puhdistustyöt alkamassa

Esitys elinkeinoyhtiön perustamisesta kaupunginhallituksen käsittelyyn
Sairaanhoitopiiri palauttaa kunnille rahaa
Tuoretta

Kasvava huoli Vehkajärven tilasta sai Jasmi Rekolan toimimaan, ja nyt on suojeluyhdistys perusteilla – ”Haluan, että järvi säilyy kauniina ja puhtaana myös lapsillemme ja lastenlapsillemme”

”Paljon tapahtumia ja hyvät ohjaajat” – Kangasalan liikuntamahdollisuudet saivat tunnustusta Kulttuuri- ja hyvinvointitorilla

Kangasala iski viimeisen valttinsa pöytään Kuopiossa – Sekään ei kirkastanut mitalia kultaiseksi

Kokenut vesilläliikkuja valmistautuu kiirehtimättä veneilykauteen – ”Kun irrotan köyden laiturista, silloin pääsen irti kaikesta ruuhkasta ja metelistä”

Kysytyimmät venerannat ovat yleensä täynnä – Lisää venepaikkoja luvassa ehkä ensi vuonna

Kuhmalahtelainen hevosia rakastava Veronica Koskisen, 21, opiskeli kengittäjäksi kaverin kannustuksesta – ”Olet sen verran riski muija, että kyllä sä varmaan jaksat”

Erkki Hölli oli Kangasalan ensimmäinen taksiautoilija – 100 vuotta myöhemmin taksin puikoissa on jo neljäs sukupolvi

Lukuviikko huipentui lähes ennätyslukemiin: Pikkolassa juhlistettiin yli 60:tä nuorta lukijaa

Erikoinen sesonki tuo liikehdintää öiselle Kaivannon kanavalle: ”Ollaan kuultu, että sitten kun niitä nousee, täältä voi saada yli kymmenen ämpärillistä yössä”
