Sahalahtelainen vuonna 1982 syntynyt mieshenkilö pakeni useita poliisipartioita Kangasalla viime lauantaina. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta,…
Tärpit

”Aivan tavallinen työviikko” päättyi massiiviseen sydäninfarktiin – Nyt Kaisa Loponen auttaa työpaikkoja voimaan paremmin: ”Elämä on pääsääntöisesti arkea oltiinpa töissä tai kotona”

Uusi metallifestari jyrähtää Vesaniemessä heinäkuun lopulla – Kangasalan Hevipäiville monipuolinen kattaus kotimaisia hevibändejä

Liian helpolta tuntunut englannin ylioppilaskoe hämmensi Kangasalan lukion abeja – ”Pelottaa, että olen ymmärtänyt jotain väärin”
Tuoretta

Kelirikkokeväästä ennustetaan tulevan tavanomainen, mutta vaihtelu on suurta – jätehuollon asiakkaita ohjeistetaan viivästyksistä ja poikkeuksista

Mielipide: Kuohunparkki kuohuttaa edelleen – Rahoitusvastikkeen periminen on sopimuksen vastainen toimi

Mobilian uusi näyttely pohtii syitä autoilulle – ”Autovanhusten kautta pyrimme herättämään ajatus- ja tunnekytköksiä menneisyyteen”

Seurakunnan jäsenmäärä kääntyi kasvuun – Viime vuoden tulos on ”vähän liiankin hyvä”

Aakkulantien päädyssä saattaa tulevaisuudessa olla vaikkapa kaupan ja bensa-aseman yhdistelmä: ”Paikka on liikerakentamiselle suorastaan herkullinen”

Tekstarit: ”Pikkuharju on oivallinen lähiluontoleikkipaikka – Olisi hienoa, jos lapset saisivat leikkiä puhtaassa metsässä”

Kangasalan Sanomat auttaa äänestyspäätöksessä kuntavaalikoneella ja -paneelilla

Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut muuttuvat jouhevimmiksi: Keskivaikeissa ongelmissa palveluiden piiriin pääsee jatkossa ilman lähetettä

Torilla savustaminen loppuu valitusten takia lyhyeen, yrittäjän kuviot menivät uusiksi vain puolentoista viikon jälkeen: ”Ikävä pieni isku tämä tietysti on”
