Kuljeta, kannusta ja kustanna! Siinä kolme kovaa koota niissä perheissä, joissa on päädytty jalkapallon pariin juniorien kanssa.Kuljettaminen onnistuu kimppakyydein. Onneksi esimiehet usein ymmärtävät, että aikuisilla on…
Lisää luettavaa

Kokenut vesilläliikkuja valmistautuu kiirehtimättä veneilykauteen – ”Kun irrotan köyden laiturista, silloin pääsen irti kaikesta ruuhkasta ja metelistä”

FC Kangasala eteni cupissa pidemmälle kuin koskaan: ”Tulokset antavat osviittaa, että meidän on ihan realistista tavoitella sarjanousua suoraan Kolmoseen”

Lumikuorma aiheutti romahdusvaaran Kangasalan kuplahallilla – ”Nyt akuutti vaara on ohi”

Kangasalla juostaan useita virallisia maratoneja viikoittain – Nautiskelijamaratoonarit juoksevat ja herkuttelevat sopivassa suhteessa: ”Teemme vain sitä, mikä on hauskaa”

KaVolle menestystä ikämiesjalkapallossa – kahden sarjan maalikuninkaana Markku Nieminen
Tuoretta

Veljekset Kalle ja Vilho Matilainen haastavat kaikki kangasalalaiset lupiinien kitkemistalkoisiin – ”Jos jokainen hoitaisi omat tienpielensä ja tonttinsa, se olisi jo paljon”

Ikäihmisten päivätoiminta on jatkumassa Kangasalla – Aluehallitus päättää palveluverkosta maanantaina

Kaivannon sairaalan purkuhankkeen urakkasopimus allekirjoittiin – työt alkavat jo tällä viikolla

Psykiatrian avohoito siirtymässä Pikonlinnasta terveyskeskukselle

Kangasalavuodet kasvattivat Huhu-duossa laulavan Janne Simojoen omaksi itsekseen – Haaveilee elävänsä musiikilla : ”Jos se suuri festarikesä olisi kesä 2026”

Tienaa rahaa lupiineja ja jättipalsameja kitkemällä – Kangasalan kaupunki ottaa käyttöön vieraslajien hävittämiseen suunnitellun mobiilipelin

Emilia Naukkarinen voitti novellillaan Pirkanmaan kirjoituskilpailun, johon osallistumista hän oli miettinyt 20 vuotta: ”Tuntuu ihmeelliseltä ja vähän hämmentävältäkin”

Vesaniemen uimalaituri asetettiin käyttökieltoon vaaraa aiheuttavien vedenalaisten rakenteiden vuoksi – Hyppytornin kohtaloa selvitetään

Valtuustoaloitteilla halutaan muutosta pysäköintipaikkojen riittävyyteen, ikäihmisten palveluihin ja vaalimainontaan
