Koti Kolumni Jokahenkilön oikeudet?

    Jokahenkilön oikeudet?

    0

    Herään sunnuntaiaamuna autonrenkaiden sutinaan klo 6. Mikä hätänä? Yksityisen venerannan puomilla ikkunamme alla on venettä vetävä pakettiauto. Se ei pääse lukitun rautapuomin läpi ja alkaa peruuttaa mutkaista mäkeä. Autosta hyppää mies ja kaksi naista, jotka häipyvät. Mies jää ohjaamaan kuljettajarukkaa ääni käheänä. Ei suju.

    Olen jo huolestunut pihassa seisovasta autostamme, koska arvaan näytelmän seuraavan osan. Oikein, he aikovat yrittää kääntää siinä kuljetustaan. Menen yöpuvussa ulos.

    – Huomenta?

    – Anna avain, että saan portin auki!

    – Valitettavasti meillä ei ole avainta, se on yksityisen venerannan haltijoilla. Ettekö huomanneet mäen päällä liikennemerkkiä, jossa lukee, ajo pihoihin sallittu, ei kääntymismahdolli­suutta?

    – Anteeksi, en tiennyt

    Tiedän, turhahan minun on opettaa. Se on vain liikennemerkki tarpeettomimmasta päästä. Meidän portinpielen kukkaruukku on saanut jo monta kolhua – vaihdoin siihen lasikuituisen tästä syystä, mutta automme on säästynyt tähän asti. Nyt en enää ole varma, vene on jo poikittain ja autonperästä muutaman sentin päässä. Peräkärryn aisa osuu, heidän pakettiautoonsa, mistä ei kunniankukko laula kuljettajalle. Lopulta jännitysnäytelmä on ohi.

    Entä sitten metsäpalovaroitus? Juhannuksena on saatava polttaa kokko, se on kansalaisoikeus. Kantapään kautta opin, ettei metsä­palo­varoituksen kanssa ole leikkimistä. Muutama vuosi sitten heräsin mökillä iltapäiväunesta kovassa kuumeessa savunhajuun. Mies oli lähtenyt naapuriin. Ikkunasta huomasin metsän liekehtivän. Pöllämystyneenä juoksin terassille, naapuriko kulotti? Ei missään ristinsielua, tulimeri lähestyi jo nurkkiamme.

    Mikä avuksi? Tempaisin puhelimen, mutten muistanut, miten soittaa. Turha yrittääkään, koska paloauton tulo kestäisi, minulla ei toki ollut ääntäkään. Mökkimme olisi pian entinen. Jalat avuksi. Pingoin henkihieverissä tulen suunnan mökille, tempaisin ulko-oven auki ja näin kuin hidastetussa filmissä aterialla olevan perheen. Pihisin, tuli on irti! Isäntä tempaisi sammuttimen ja ryntäsi ulos. Juoksin toiseen naapuriin, jonka terassilla mieheni istui. Hekin lähtivät sammutustöihin.

    Se saatiin talttumaan, alta kymmenen metriä terassiltamme, toki koko yö piti valvoa kytemistä. Naapurimökissä syötiin juuri savustettua kalaa. Kipinä oli sinkoutunut pöntön alta rutikuivaan metsään. Tuli ehti kärventää isoja puita usean metrin korkeudelta.

    Jos noudattaisimme yhteiseksi eduksemme tarkoitettuja pelisääntöjä, lakejakin, moni onnettomuus vältettäisiin. Yhtenäkin päivänä näin ”kännyköissäänkävelijän” suojatiellä. Kuin unissaan hänen kätensä sojottivat eteenpäin, mutta niissä oli puhelin. Ei mitään vilkaisua, olisiko autoja lähimailla. Pitäisikö kännykässä liikkumistakin säädellään lailla? Kansanedustajilla saadaan töitä jokahenkilöiden vuoksi.

    Kommentoi

    Kirjoita kommenttisi
    Kirjoita nimesi tähän