
Kangasalla tapahtui yhden ajoneuvon liikenneonnettomuus 12-tiellä puoli kahdeksan aikaan lauantai-iltana. Pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuuspaikalle kello 19.31.
Päivystävä palomestari Tomi-Pekka Olkkonen kertoo, että onnettomuus tapahtui 150 metriä Tiihalan risteyksestä kohti Pälkänettä.
Kyseessä on Olkkosen mukaan yhden henkilöauton ulosajo. Autossa on ollut kyydissä vain kuljettaja. Tieosuudella on 80 km/h -rajoitus.
– Jäljistä päätellen kuljettaja on tullut Kangasalan suunnasta. Auto on vaurioitunut ulosajossa pahoin, reunuskaide on tunkeutunut osittain sisään ajoneuvoon, Olkkonen sanoo.
Pelastus- ja raivaustyöt olivat yhä puoli yhdeksän aikaan kesken ja liikennettä ohjattiin yhtä kaistaa pitkin onnettomuuspaikan ohi. Lahdentie ruuhkautui onnettomuuden vuoksi.
Kuljettaja on Olkkosen mukaan loukkaantunut onnettomuudessa, mutta hänellä ei ole toistaiseksi tietoa vammojen vakavuudesta.
Sisä-Suomen poliisilaitoksen mukaan kuljettaja ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä ulos tieltä, mutta alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Tapahtunutta tutkitaan tällä hetkellä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Tämä oli päivittyvä uutinen.
Juttuun täydennetty 18.9. kello 12.12. Sisä-Suomen poliisilaitoksen antamat tiedot.