Kaivannon vastaanottokeskuksen ulko-ovella syttyi myöhään maanantai-iltana tulipalo. Seinän vieressä olleet roskat olivat syttyneet palamaan vielä tuntemattomasta syystä. Pelastuslaitoksen mukaan kyseessä oli…
Lisää luettavaa

Erikoinen sesonki tuo liikehdintää öiselle Kaivannon kanavalle: ”Ollaan kuultu, että sitten kun niitä nousee, täältä voi saada yli kymmenen ämpärillistä yössä”

Tuli tuhosi pysäköidyn henkilöauton – Leimahtaneen lämminvesivaraajan tapauksessa ei suurempia vahinkoja

Asuntovaunu tuhoutui täysin öisessä tulipalossa – kaksi vaunussa nukkunutta pelastautui

Työntekijät ja vapaaehtoiset olivat ”Kaivannon poikien” tukena – moni yhteinen matka jatkuu yhä ystävyytenä

Kaivannosta alkoi monen uuden elämän rakentaminen – Neljä, entistä turvapaikanhakijaa kertoo, mihin elämä vei vastaanottokeskuksen jälkeen
Tuoretta

Kangasalavuodet kasvattivat Huhu-duossa laulavan Janne Simojoen omaksi itsekseen – Haaveilee elävänsä musiikilla : ”Jos se suuri festarikesä olisi kesä 2026”

Emilia Naukkarinen voitti novellillaan Pirkanmaan kirjoituskilpailun, johon osallistumista hän oli miettinyt 20 vuotta: ”Tuntuu ihmeelliseltä ja vähän hämmentävältäkin”

Vesaniemen uimalaituri asetettiin käyttökieltoon vaaraa aiheuttavien vedenalaisten rakenteiden vuoksi – Hyppytornin kohtaloa selvitetään

Valtuustoaloitteilla halutaan muutosta pysäköintipaikkojen riittävyyteen, ikäihmisten palveluihin ja vaalimainontaan

Ikuiseksi Kangasalan tytöksi tunnustautuva Elina Mäkelä, 27, soittaa kesän Disneyn Bahaman risteilyillä – ”Se täytti unelmani elättää itseni viulistina”

Katso tästä Kangasalan seurakunnan kuolleet ja kastetut

Pääkirjoitus: Poikkeusajassa työskennellyt valtuusto vaihtuu uuteen

Näin paikalliset seurat toimivat viikolla 21

Honkasen Puutarha sulkee kaksi puutarhamyymälää Tampereella, Kangasalla toiminta jatkuu: ”Kun maailma muuttuu ympärillä, niin omaakin toimintaa on muutettava”
