Uutiset

Kangasalan ja Tampereen seudun Osuuspankit suunnittelevat yhdistymistä – tavoitteena synnyttää Pirkanmaan Osuuspankki

Pankkien yhdistymissuunnitelma allekirjoitettiin keskiviikkona. Kuvassa vasemmalta OP Tampereen toimitusjohtaja Jani Vilpponen ja hallituksen puheenjohtaja Markku Sotarauta sekä OP Kangasalan hallituksen puheenjohtaja Pekka Lehtonen ja toimitusjohtaja Jyrki Turtiainen. Kuva: OP Tampere

Tampereen Seudun Osuuspankki ja Kangasalan Seudun Osuuspankki suunnittelevat yhdistymistä. Asiasta kerrotaan pankkien tiedotteessa.

Yhdistymisen tavoitteena on synnyttää uusi Pirkanmaan Osuuspankki. Tiedotteen mukaan uuden osuuspankin tavoitteena on parempi kilpailukyky ja asiakaskokemus, joilla tuetaan alueen elinvoimaisuutta.

Lue myös: OP Kangasalan ja OP Tampereen yhdistyminen ei vaikuta paikalliskonttoreihin – keskustan uusi toimitila avaa ovensa vuoden lopussa

Pankit tiedottavat, että yhdistymisen taustalla vaikuttavat erityisesti asiakaskäyttäytymisen ja finanssialan toimintaympäristön muutos sekä sääntelyn vaateiden kiristyminen. Uudella Pirkanmaan Osuuspankilla olisi tulevaisuudessa lähes 195 000 asiakasta, joista yli 130 000 on omistaja-asiakkaita.

Pirkanmaan Osuuspankin toimialue kattaa Tampereen ja Kangasalan lisäksi Hämeenkyrön, Lempäälän, Luopioisen, Nokian, Pirkkalan, Pälkäneen, Ylöjärven, Vesilahden, Akaan Viialan ja Sastamalan Karkun. Pankin konttoriverkoston ja digitaalisten palveluiden kerrotaan säilyvän ennallaan.

Yhdistymishankkeella ei ole tiedotteen mukaan myöskään vaikutuksia pankkien henkilöstön määrään.

– OP Tampere ja OP Kangasala ovat jo nykyisellään toimineet rinnakkain Tampereen seudulla ja tehneet yhteistyötä Pirkanmaan elinvoimaisuuden ja asiakkaidensa menestymisen puolesta. Uusi osuuspankki olisi Pirkanmaalla johtava pankki, jonka leveämmät hartiat ovat ennen kaikkea asiakkaidemme ja toimialueemme etu, toteaa OP Tampereen hallituksen puheenjohtaja Markku Sotarauta tiedotteessa.

– Toteutuessaan pankkien yhdistyminen ei aiheuta muutoksia nykyisiin asiakassuhteisiin tai palveluverkostoon eikä edellytä asiakkailta minkäänlaisia toimenpiteitä. Asiakkaillemme yhteinen, maantieteellisesti kattava toimialue tarkoittaa entistä sujuvampia palveluita laajoin palveluajoin, painottaa OP Kangasalan hallituksen puheenjohtaja Pekka Lehtonen.

Yhdistymistä on valmisteltu pankkien hallituksissa alkuvuoden aikana, ja siitä on keskusteltu myös pankkien hallintoneuvostoissa ja edustajistoissa. Pankit allekirjoittivat sulautumissuunnitelman tänään keskiviikkona.

Lopullinen päätös yhdistymisestä tehdään pankkien edustajistojen kokouksessa syyskuussa 2024. Yhdistyminen tapahtuu elokuun alussa vuonna 2025.

MainosTilaa Kangasalan Sanomat alkaen 3,50 €.Tilaa tästä
KategoriaUutiset

Yksi kommenttiKommentoi

  • Uusi kriisipankki?5.6.2024 klo 16:41

    Järjetön suunnitelma. Tämä johtaa pankkipalveluiden alasajoon pienemmillä paikkakunnilla, mummot heitetään viimeisistäkin tuulikaapeista ulos ja asiakaspalvelu löydään kiinni. Kukaan pankkitoimihenkilöistä ei ota enää kokonaisvastuuta asiakkuudesta ja et yritysasiakkaana saa minkäänlaista palvelua enää. Henkilöasiakaspuolella palvelun tarjoaminen on lakisääteistä, niin siihen palvelua saat jatkossa vain Tampereen keskustassa yhden maksupalveluautomaatin kautta, muuta palvelua ei ole tarjolla. Tämä nähtiin jo Uudellamaalla, kun OP-ryhmän pankit yhdistyivät, sutta ja sekundaa tuli.

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.