Kangasalan katuvaloissa on ollut elokussa ongelmia Finnentiellä keskustassa ja Eerolan alueella Vatialassa. Kaupungin sähköinsinööri Jussi Tikkanen kertoo, että Finnentien valojen palamattomuus johtui Eevantien ja Kaarina…
Lisää luettavaa

Lemetyn alueelta tulossa hakuun 27 omakotitonttia – osa myydään ja osa vuokrataan

Kaupunki tasapainottaa taloutta ensi vuonna vajaalla miljoonalla eurolla – Katso lista säästötoimenpiteistä

Talousarvioesitys: Kaupunki tekee ensi vuonna 2,7 miljoonaa euroa alijäämää – ”Vielä on matkaa, mutta suunta on oikea”

Kangasalan tilikauden tuloksesta ennustetaan alijäämäistä – ”Talouden vaikeaan lähtökohtaan nähden tilinpäätösennuste on kohtuullisen hyvä”

Kaupunki tukee LP Kangasalaa 16 000 eurolla ja antaa mahdollisia bonuksia – tuet edelliskauden tasolla
Tuoretta

Jokainen täysi-ikäinen on elinluovuttaja ellei sitä kiellä – Elinluovutuskoordinaattori: ”Kannustan jokaista tekemään elinluovutustahdon”

Raikkulainen Jyrki Kimmel teki kotonaan dialyysihoitoa joka toinen yö, kunnes sai munuaissiirteen: ”Tämä on niin paljon lähempänä normaalielämää”

Katso tästä Kangasalan seurakunnan kuolleet ja kastetut

Pääkirjoitus: Kangasalan kaksikeskustaisuus voi olla myös voimavara

OP Kangasala tahkoi historiansa toiseksi suurimman tuloksen – tulos jää nykymuotoisen pankin viimeiseksi

Vuoden rakennushanke on Ilkossa sijaitseva omakotitalo – Työryhmä arvosti rakennuspaikan erityspiirteiden huomiointia

Ilkon kurssikeskuksen asemakaavamuutos etenee, kaupunki käsittelee kaavaehdotuksesta tulleita palautteita

Näin paikalliset seurat toimivat viikolla 8

Mielipide: Kuka puolustaisi Ruutanan bussireittejä?
