Uutiset

Käyttäjä, auttaja ja poikansa menettänyt isä ei ymmärrä huumeiden vähättelyä

Ruutanalainen Pekka Matilainen toimii ViaDia Pirkanmaan toiminnanjohtajana. ViaDia ry on Suomen Vapaakirkon arvoihin pohjautuva valtakunnallinen diakoniatyön järjestö. Kangasalla yhdistys järjestää muun muassa sosiaalista ryhmäkuntoutusta, ruoka-apua sekä kuntouttavaa työtoimintaa.

–Kun kokeilin ensimmäisen kerran amfetamiinia, rakastuin siihen heti, Pekka Matilainen kertoo. Kangasalan ViaDian tiloissa tarinaansa kertoo 49-vuotias mies, joka on käyttänyt ja myynyt huumeita, tullut uskoon vankilassa,…


Tämä sisältö on Kangasalan Sanomien tilaajille

Tilaa lukuoikeus alkaen 3,50 €.

TilaaKirjaudu

9 kommenttiaKommentoi

  • Timo Räihä6.2.2019 klo 09:29

    Minäkin uskon ja tiedän että huume-,lääke-,alkoholi- ja rikoskierteestä voi selvitä vielä yhteiskunta kelpoiseksi ihmiseksi.Helppoa se ei ole, mutta mahdollista. Itse olen aikanaan vapautunut alkoholismista tultuani uskoon 38vuotta sitten.Siitä lähti prosessi niin että olen saanut tehdä kristilliseltä pohjalta vankila-ja päihdetyötä 37vuotta mm. yli 10vuotta kristillisen päihdehoitokodin vastaavana. 6vuoden ajan Venäjän vankiloissa Muurmanskin ja Vologdan alueilla jne jne.

  • Keijo Häkkinen6.2.2019 klo 14:40

    Kiitos Pekka
    Olen itse myös selviytynyt pitkästä vankila ja huume kierteestä. Vapauduttuani pääsin Tampereelle Siltavalmennukseen. Siltavalmennuksen päihdekuntoutus tarjosi mahdollisuuden muutokseen.
    Nyt reilu 10 vuotta ilman päihteitä olleena uskon ainoastaan lääkkeettömään päihdekuntoutukseen.
    Korvaushoidot ovat vain mielestäni ongelmien siirtämistä tuonnemmaksi.

  • En halua kertoa nimeäni6.2.2019 klo 22:11

    Olen aloittanut kirjoittamaan kirjaa, en tiedä milloin saan valmiiksi. Elämää suuri sydämisen miehen kanssa joka sortui huumeisiin. Pääsi kuiville, mutta menehtyi keuhkosyöpään pari vuotta sitten. Elämästämme saisi aikamoisen tragedian ainekset. Silloinen elämämme 1985-1993 sijoittui Tukholmaan, ja kuvioissa mukana oli mm. Ruotsin suurin huumepamppu. Koskaan en häntä tuominnut, eikä tuominnut perheenikään. Hattua nostan, että pääsi kuiville. Surullista oli, ettei ehtinyt näkemään lapsenlastaan joka syntyi 6 kk hänen kuolemansa jälkeen. Kauhulla katselen Tampereella nuoria, jotka eivät ymmärrä mihin ovat sortuneet. Luojaa kiitän, että oma lapseni ei koskaan mennyt isänsä jalanjälkiä.

  • Hilkka Nivukoski18.3.2019 klo 17:32

    Kannabis ei todellakaan ole turvallista. Poikasi meni psykoosiin kannabiksesta, masentui ja teki itsemurhan. Todella järkyttävää. Hyvä kun kerroit, niin ehkä joku jättää kokeilematta "sen ensimmäisen kerran". Voimia! Ihana kun tulit uskoon! Siunausta sinulle ja kaikille rakkaillesi!

  • Esa K.22.3.2019 klo 14:09

    Kannabista pidetään nuorissa edelleen lievänä päihteenä, serkkuni piti sitä myös mutta siitä alkoi vuosia kestänyt alamäki, se oli se kynnys jota koskaan ei olisi pitänyt ylittää..mieto kannabis?

  • Arto Jokisuo14.4.2019 klo 16:07

    Joo joo ja juu juu Kannabispsykoosi on kyllä todella harvinainen itse aktiivipolttaja n. 8v Kannabis on luonnontuote ja olen ehdottomasti tämän laillistamisen kannalla On todella typerää rinnastaa budi kovempiin päihteisiin se ei kaikille sovi sitten ei sitä kannata jatkaa jos tuntuu ettei käy Itselle ollut budista vaan hyötyä esimerkiksi tämän avulla olen vieroittautunut amfetamiinista

  • Anne Santala28.5.2019 klo 06:26

    Opiskelen Jamkissa sosiaal- ja terveysalan palveluohjaajaksi. Olen erikoistumassa päihde ja mielenterveystyöhön. Olen myös läheltä seurannut alkoholiriippuvuutta omassa lapsuudessani. puolisoni kohdalla ja oman lapseni kohdalla. Geenistö löytyy ongelmaan. Ympäristön vaikutus löytyy ongelmaan. Päihderiippuvuus luokitellaan kansainvälisillä ICF koodeilla sairaudeksi. 1 sillä on aiheuttaja 2.Se on perinnöllistä 3. sillä on tietty kehityskulku ja se on ennustettavissa 4. Se etenee asteittain 5. siihen kuluu pitkä hoitoaika 6. siihen kuuluu vähäinen tahdonalainen tapahtumien kontrolli 7.hoitamattoomana siitä aiheutuu lähes 100 prosentin kuolleisuus.
    Tälle asialle on tehtävä jotain!

  • Johan Johansson20.11.2019 klo 01:12

    Arto, kannabispsykoosi on terveydenhuollossa yleisin nuorten varsinaisen psykoottisen oireilun syy (kun itsetuhoista masennusta, joka luokitellaan psykoottiseksi itsetuhoisuuden takia, ei lasketa mukaan). Kuten sanottua, nykyiset kannabislajikkeet ovat usein aivan eri lajikkeita kuin 50 vuotta sitten, jolloin kyseessä olikin vielä varsin mieto päihde. Toki näissä vanhemmissa lajikkeissa ei ole aiempaa enempää THC:tä, mutta uudemmat lajikkeet ovat nykyään todella yleisesti myynnissä, ja ovat syrjäyttäneet näitä vanhempia lajikkeita. Ihminen ei myöskään tiedä, onko hänellä merkittävää geneettistä riskiä kannabispsykoosiin. Joillainhan on tähän merkittävä geneettinen alttius, joillain ei. Sitä ei tiedä ennen kuin sen saa, ellei jokin taho tarjoa asiasta kattavaa geenianalyysiä, enkä osaa sanoa, onko sellaista vielä saatavillakaan kaupallisesti. Kannabispsykoosit ovat usein myös hyvin vaikeahoitoisia, käytännössä näistä kärsivät potilaat viettävät useita kuukausia suljetulla osastolla, eikä lääkitys ole heidän hoitonaan useinkaan tehoavaa. Ainoa tapa, jolla voisin nähdä kannabiksen laillistettavan, olisi täysi valtion kontrolli niin, että kasvatus, myynti ja maahantuonti olisi tiukasti valtion kontrollissa, ja tuote-erät testattaisiin THC-pitoisuuksien osalta. Kotikasvatuksen sallimista en näe järkevänä, ei viinankaan tislaaminen kotona ole laillista. Mitä siihen, että kannabis on luonnontuote, tulee, niin onhan morfiinikin täysi luonnontuote - se ei ole mikään peruste laillistamiselle.

  • Karhu jari23.1.2020 klo 21:29

    Samoilla linjoilla! 18v. Vankilassa ja melkein 30v. Kovia huumeita!! Amfetamiinit/heroiinit seinään lopetin. 7 v. Päivittäinen pubrenorfiinihelvetti poikki kylmä kalkkuna tyyliin.. Täysin lääkkeetön päihdehoito rules💪itse ollut kohta 2v. Kuivilla ja opiskelen hyvillä arvosanoilla lähihoitajaksi. HYVÄ PEKKA.. nimim. Ei siirretä ongelmia tuonnemmaksi🙏🙏

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.