Viime viikonloppuna koko maailman katse kääntyi Pariisiin. Siellä yli sata henkilöä sai surmansa useissa eri terrori-iskuissa.Samaan aikaan iskuja tapahtui myös muualla maailmassa, mutta ne jäivät vähemmälle huomiolle…
Lisää luettavaa

Viikon kysymys: Yli 80 prosenttia kertoo tehneensä nuorena paljon kesätöitä – töitä on paiskittu esimerkiksi mansikkapelloilla, tehtaassa ja lastenhoitotehtävissä

Kolumni: Työnteko vaatii takapuolen naulitsemista työtuoliin, mutta ilman luovaa hetkeä se ei onnistuisi – ”Taidanpa oikaista sohvalle”

Vihollinen murhasi, kidutti, raiskasi, orjuutti, ryösti ja riisti – Näin isonvihan tuomat venäläiset piinasivat myös Kangasalaa

Koronavuosi lisäsi etätyötä – Lukijamme esittelevät kolme erilaista etätyöpistettä
Poliisi etsii Siwan ryöstöstä kommandopipolla naamioitunutta miestä
Tuoretta

Puijo työnsi Kangasalan tukalaan rakoon – Kova kimmoke päätti Pölläsen pelin

Kangasalan pääkirjastoon avataan pian uusi tila, jonka keskiössä ovat nuoret ja pelikonsolit: ”Tämä on oikeastaan alkusysäys”

Kaksi kangasalalaistoimijaa sai Pirhan kohdeavustusta, sydänyhdistys jäi ilman

Kottaraiset kaipaavat lisää koteja – Nämä asiat kannattaa huomioida pönttöpuuhissa

Kaupunkiyhdistys esittää suojatien palauttamista K-Supermarketin oven kohdalle: ”Suojatien tuominen takaisin väliaikaisesti vähentäisi riskiä, että joku jää auton alle”

Pentti Hietanen nousee vappuna lavalle viihdeorkesterin kanssa – Kangasala-talossa kuullaan klassikkoja kotimaasta ja maailmalta

Hiljaisten palvelujen tarjonta lisääntyy myös Kangasalla- Tarja Jokinen haluaa jutella kampaajakäynnillä: ”Kotona saa olla hiljaa”

Lähes 200 kohdetta houkuttelee työtiloihin ja gallerioihin – ”Taiteilijoille tämä on tavallaan kesän avaus”, kertoo yli 20 kertaa Taidesuunnistuksessa mukana ollut Päivi Mansikka-aho

Katufiesta tuo Lamminrahkan lavalle suosittuja esiintyjiä Muumeista Ida Elinaan, poluille on lähdössä lähes 600 juoksijaa
