Nyt kun puihin on tullut lehteä niin paljon, ettei Kuohunlahdelle enää meidän parvekkeeltamme näy, kesä on tosiaan tullut. Pari viikkoa sitten vielä katsastelin päivittäin joutsenten touhuja, ja naapurinamme…
Lisää luettavaa

Rakkaus ja työpaikka käänsivät tarkkiksen kasvatin, Suoraman Nesteen yrittäjän Noora Istrikin elämän suunnan – ”Moni on sanonut, että luuli minun kuolevan”

Kolumni: Ei vain pelkkää säätä – pitkä kuuma kesä oli yhtä kuin lämpimät kohtaamiset ja sukutapaamiset

Torigallup: Rakastavaisia jäätelöllä, Hollantiin lähtevä torimyyjä ja skuuttailua torilla – Kysyimme ihmisiltä Kangasalan torilla, miltä loppukesä näyttää

Jos unohdettu rautatiehanke olisi toteutunut, Tampereelta Lahteen kulkevat junat pysähtyisivät Kangasalan kirkonkylän ja Kaivannon rautatieasemilla

Mikä on Kangasalan paras tai piristävin kesäkohde? – Kerro vinkkisi Kangasalan Sanomien kyselyssä
Tuoretta

Pönttöveivari tuli ja kairasi pölkyt ontoiksi – Metsästäjien tempaus tuotti kymmenittäin uusia ”luomupönttöjä”

Äänestystulos selvillä: osallistuvan budjetoinnin potti jaetaan kouluille

Ikäihmisten päivätoiminta on jatkumassa lähipalveluna – Esillä olleet vaihtoehdot karsivat palveluverkkoa rajusti

Pirhan ikäihmisten palveluraportti sai Holmalta kritiikkiä

Linkosuon alueen villi pysäköinti huolestuttaa asukkaita – Syksyllä rakennettavat pysäköintitaskut lisäävät liikenneturvallisuutta, mutta paikoitustilan puutetta ne eivät ratkaise

Hoitokalastus jatkuu Kirkkojärvellä, pesimälauttoja asennettu – Kevään aikana rakennettava veneluiska helpottaa hoitotoimia

Katso tästä Kangasalan seurakunnan kuolleet ja kastetut

Pääkirjoitus: Kenen on syy, kun parkkipaikat eivät riitä?

Vuoden Ympäristöteko 2024 -palkinto Sauli Branderille: ”Luonnon monimuotoisuutta ei paranneta pelkästään suojelemalla, vaan aktiivisella toiminnalla”
