Oli melkoisen hieno tunne, kun peruskouluaikana pääsi edustamaan kouluaan koulujenvälisiin Kyötikkälän urheilupyhätölle.
Elettiin 1990-luvun alkuvuosia ja lajina oli maastojuoksu. Huutijärvellä koulunmestaruuskisoissa juoksu kulki ja voitin hieman yllättäenkin oman luokka-asteeni juoksun.
Koulujenvälisissä Kyötikkälän maastot kuitenkin haastoivat kuudesluokkalaisen kuntoa niin, ettei kisoista tullut menestystä. Hieno tunne muuttui pistokseksi kyljessä ja askeleet melkoiseksi raahustukseksi. Silti varsinkin Kyötikkälän tasoiselle kilpakentälle pääseminen oli hohdokas juttu.
Kyötikkälän koulujenvälisiin olisi päässyt kilpailemaan myös Kautialassa vietetyn ala-asteen neljän ensimmäisen vuoden aikana. En kyllä muista, olinko mukana lopulta kertaakaan. Yhtenäkin vuonna saavuin kouluun koulujenvälispäivänä kumisaappaat jalassa, eivätkä muutkaan koulutoverit olleet varustautuneet sen paremmin. Niinpä opettajamme päätti, ettei kisoihin ole asiaa.
Yläasteella Kyötikkälä tuli kuitenkin tutuksi, ainakin yleisurheilun puolella pikkolanmestaruuskisoissa. Eipä sieltäkään menestystä tullut, mutta kavereiden kanssa vietetty aika pois arkisista koulurutiineista oli aina tervetullutta vaihtelua.
Syksyllä peruskouluissa käyttöönotettu uusi opetussuunnitelma painottaa muun muassa ryhmätyötaitoja ja muualla kuin pulpetin äärellä tapahtuvaa oppimista. Oppilaat saavat enemmän vastuuta tiedon löytämisestä, samalla retkeillään ja astutaan mahdollisesti useammin ulos luokkahuoneesta.
Tällaisessa koulumaailmassa onkin omituista, ettei koulujenvälisiin urheilukisoihin riitä panostusta.
Viime vuonna ainakin alakoulujen yhteiset kisat jäivät kisaamatta kunnan säästöliekin takia. Tästä vuodesta en tiedä. Hieman kuitenkin pelottaa, että kisat jäävät kokonaan järjestämättä tai ainakaan kaikilla kouluilla ei ole sinne mahdollisuutta osallistua.
Koulut opettelevat yhteistyötä nykyään muun muassa erilaisten video-oppituntien avulla. Urheileminen verkkoyhteyden kautta on kuitenkin hieman vaikeampaa, ja välillä on hyvä, kun eri koulujen oppilaat pääsevät keskenään tekemisiin ihan reaalimaailmassakin. Ainakin koulujenväliset vahvistavat oman koulun yhteishenkeä.
Esimerkiksi Kangasalan pikkukoulujenväliset keväiset jalkapallokisat ovat monen kyläkoululaisen puheissa jo syksyllä.
Koulujenvälisiä odotetaan ja niistä nautitaan. Jos kisoja ei olekaan, se harmittaa. Moni haluaisi päästä näyttämään taitojaan ja ottamaan mittaa muista.
Itseäni harmitti, kun en päässyt koskaan koulujenvälisiin hiihtokisoihin. Huutijärvellä onnistuin olemaan aina kipeänä koulunmestaruuskisojen aikaan, joten samalla jäivät välistä myös koulujenväliset.
Onneksi sentään olivat Hippo-kisat, joissa pääsi sivakoimaan Liuksialan koulun pelloilla. Se kerta, kun osallistuin, kisa meni melko hyvin, vaikka kaikki kisailijat eivät latua-huutoa tunnistaneetkaan ja ohitus piti tehdä umpihangen kautta.
