Oli melkoisen hieno tunne, kun peruskouluaikana pääsi edustamaan kouluaan koulujenvälisiin Kyötikkälän urheilupyhätölle.Elettiin 1990-luvun alkuvuosia ja lajina oli maastojuoksu. Huutijärvellä koulunmestaruuskisoissa…
Lisää luettavaa

Koulujen turvallisuusasiantuntija jatkaa loppukevään perintörahan turvin – Tärkeäksi koetulle työlle haetaan jatkorahoitusta

Lautakunta tyrmäsi kuntalaisaloitteen kaunokirjoituksen palauttamisesta perusopetukseen – Yhä harvemmat opettajatkaan osaavat enää

Havisevan koulun opettaja Pia Viljasen työotteen keskiössä on arvostava katse, tunteet ja toisten hyväksyntä – ”Se ei tarkoita sitä, että olisi lepsu tai löysä”

Asemalla asuvien Kaipioiden arki on tarkkaan aikataulutettua, sillä Alexandra, 9, ja Feodora, 6, harrastavat tavoitteellisesti taitoluistelua- ”Haluaisin päästä ulkomaille kisaamaan”

Veteraanien perintöä tulee vaalia, muistuttaa aktiivista sotaveteraanityötä tehnyt Esko Lahtinen, 85 – ”Se on ollut minun mieluisimpia ja parhaimpia harrastuksiani”
Tuoretta

Haavit heiluvat ja kalaa nousee – Kaivannon kuoresesonki on alkanut reilusti etuajassa

Teemu Luodon taidesäätiö alkaa pyörittää Kuhmalahden taidepappilaa – Kesän uutuustapahtumia muun muassa Rantajazz ja Tanssin päivä

Historiallisen Omppulan purkua pohjustetaan irtaimiston myynnillä

Pirha saattaa ottaa asiakasmaksujen seurannan itselleen – Taustalla valtuustoaloite

Nattariin pitkään suunnitellun kerrostalon rakentaminen nytkähtämässä eteenpäin: ”Ensimmäiset varaukset on allekirjoitettu”

”Koulussa olin kiinnostunut oikeastaan aivan kaikesta” – Nyt havisevalainen elektroniikan professori Leena Ukkonen kehittää uraauurtavaa ihmiseen asennettavaa varaosaa, joka auttaa liikuntakyvyn palauttamisessa

Kangasala siirsi mestaruusratkaisua – Pyhäjärvi onnistui lähes kaikessa

Sahalahden ja Pälkäneen rajalta kesäasunnon ”heräteostoksena” hankkineesta Hanna Kejolasta mökin pitää olla mökki – ”Ei saa olla mukavuuksia kuten juoksevaa vettä”

Työllisyyskatsaus: Kangasalla ja koko Pirkanmaalla työttömyys lisääntynyt vuoden takaisesta
