Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista

Kun palaan kotiin, jää toinen taakse

Kolumni - 13.5.2015 kello 9.36
Päivi Kääntä

Se on erikoinen tunne, kun tekee asioita viimeistä kertaa. ”Tähän kahvilaan en taida palata syömään lounasta, vaikka se onkin aina ollut herkullista. Ehdinköhän enää piipahtaa paikallisessa kemikaliossa, jossa olen saanut hyvää palvelua? Täytyy muistaa palauttaa kirjaston kirjat sekä ihanan kuntosalin avain ennen lähtöä.”
Olen asunut Kangasalla 3,5 vuotta. Kieltämättä lyhyt ajanjakso 33-vuotiaan elämässä, mutta sitäkin vaiherikkaampi. Täällä olen saanut kunnian olla pienen, nyt jo eskaria käyvän pojan äitipuoli. Täällä minusta myös tuli äiti – poikamme täytti tällä viikolla kaksi vuotta. Täällä asuessani menetin oman äitini, hän lähti liian varhain.

Kun muutin Oulusta Pirkanmaalle ja jätin paikkani sanomalehti Kalevassa, mietin, millä aikataululla mahdan löytää oman alan töitä. Onneksi viransijaisuus Kangasalan Sanomissa aukeni pian.
Tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun olen saanut olla välittämässä paikallisten ihmisten tarinoita. Kiitos, kun olette avanneet ovenne minulle ja antaneet kurkistaa elämäänne. Olen tavannut upeita ihmisiä! Työnteon lomassa kotiuduin kuin huomaamatta ja koen kasvaneeni kangasalalaiseksi.

Muistatte ehkä, että olen alun perin kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Reilun vuoden asiaa kypsyteltyämme olemme nyt valmiita ottamaan vastuun äidiltäni jääneestä luomuvadelmatilasta. Viime kesänä edestakaisin matkustaminen oli raskasta, välimatkaa kun on nelisensataa kilometriä.
Kokeillaan nyt ainakin alkuun kesä, millaiselta elämä kotiseudulla maistuu; ainakin heinä–elokuussa varmasti vadelmilta.
On helpottavaa ajatella, ettei päätöksen tarvitse olla lopullinen. Silti osa minusta uskoo, että jäämme sille tielle. Vaakakupin painoa lisää tieto siitä, että tila on seisonut sijoillaan usean sukupolven ajan.
Pienen kunnan sivukylälle muuttaminen ei ole pikku juttu. Asioilla on kuitenkin molemmat puolet.
Siellä on tilaa kasvaa ja temmeltää. Toisaalta elo voi olla välillä yksinäistä, kun lähimpään naapuriin on matkaa. Arki ja juhla ison kaupungin kupeessa tarjoavat mahdollisuuksia, joita maalla ei ole. Mutta ei taajama-alueella kehtaa tai pysty tekemään samoja asioita kuin ”korvessa”, kuten hilpaista ulkosaunasta nakuna hankeen.

Ja tässä sitä taas ollaan, yhden viimeisen edessä. Kolumnin loppusanoja kirjoittaessa kyyneleet nousevat silmiin ja ilma on haikeudesta raskas. On muistutettava itseä, että tämän aikakauden loputtua on uuden vuoro.
Vaikka palaan juurilleni, tuntuu muutos nykyiseen elämänvaiheeseen tykästyneelle hieman vieraalta. Edessä on erikoisella tavalla yhtä aikaa tuttu ja tuntematon. Mutta jos en nyt uskalla hypätä, niin milloin sitten.

Kommentoi / Keskustele aiheesta

Kangasalan Sanomat edellyttää, että verkkokeskustelu käydään asiallisesti ja hyvässä hengessä. Poistamme kommentit, joissa loukataan ihmisarvoa, yllytetään rikokseen, rasismiin tai jotka ovat muutoin sopimattomia tai hyvien journalististen tapojen vastaisia.

~
Takaisin ylös