Sahalahden katujen kesä- ja talvikunnossapidosta huolehtii lokakuun alusta lukien Konetaituri Ky. Urakkaan kuuluu myös kevyen liikenteen väylien, ulkoliikuntapaikkojen, viheralueiden ja kiinteistöjen pihojen…
Lisää luettavaa

Osa Paatsamankujan asukkaista ei uskalla liikkua ulkona liukastumisen pelossa: ”Mäki on aivan mahdottomassa kunnossa”

Ilmoituksia sataa Destialle: Uusi lumikerros muutti keskustan tiet perunapelloiksi

Konetaiturit jatkaa kunnossapitoa Sahalahdella ensi vuoden syksyyn

Kadut tulvivat Kangasalla – ”Tämä on tällä hetkellä tällaista tulipalojen sammuttelua”

Mielipide: Julkisten hankintojen onnistuminen on näkökulmakysymys
Tuoretta

Kuhmalahtelainen hevosia rakastava Veronica Koskisen, 21, opiskeli kengittäjäksi kaverin kannustuksesta – ”Olet sen verran riski muija, että kyllä sä varmaan jaksat”

Erkki Hölli oli Kangasalan ensimmäinen taksiautoilija – 100 vuotta myöhemmin taksin puikoissa on jo neljäs sukupolvi

Lukuviikko huipentui lähes ennätyslukemiin: Pikkolassa juhlistettiin yli 60:tä nuorta lukijaa

Erikoinen sesonki tuo liikehdintää öiselle Kaivannon kanavalle: ”Ollaan kuultu, että sitten kun niitä nousee, täältä voi saada yli kymmenen ämpärillistä yössä”

Teemu Luodon taidesäätiö alkaa pyörittää Kuhmalahden taidepappilaa – Kesän uutuustapahtumia muun muassa Rantajazz ja Tanssin päivä

Historiallisen Omppulan purkua pohjustetaan irtaimiston myynnillä

Pirha saattaa ottaa asiakasmaksujen seurannan itselleen – Taustalla valtuustoaloite

Nattariin pitkään suunnitellun kerrostalon rakentaminen nytkähtämässä eteenpäin: ”Ensimmäiset varaukset on allekirjoitettu”

”Koulussa olin kiinnostunut oikeastaan aivan kaikesta” – Nyt havisevalainen elektroniikan professori Leena Ukkonen kehittää uraauurtavaa ihmiseen asennettavaa varaosaa, joka auttaa liikuntakyvyn palauttamisessa
