Metsästyskausi on alkanut. Tämän kuun alusta on saanut pyytää esimerkiksi kettuja, näätiä ja mäyriä. Varsinaisesti syksyn metsästys tuntuu alkavan kuitenkin vasta sorsastuksesta. Se alkaa tänä vuonna 20…
Lisää luettavaa

Riistan talviruokinta vähentää kolareita ja auttaa pienet sorkkaeläimet talven yli – Riistakameran kuvaamalla videolla seitsemän valkohäntäpeuraa yhtä aikaa ruokintapaikalla
Hirvi törmäsi kuorma-autoon Ruutanantiellä

Miehissä metsälle
Tuoretta

Mielipide: Ihminen tarvitsee ihmistä – pari sanaa ikäihmisten päivätoiminnasta

Kangasalan pitkäikäisin ravintola lopettaa toimintansa 37 vuoden jälkeen – Yrittäjä kertoo, että kaupat kiinteistöstä tehtiin Lidlin kanssa

Pirhan palveluseteli käy jatkossa vain Pirkanmaalla

Lopullinen ratkaisu kuljetusongelmiin? – Kangasalan kesä avataan jatkossa lukiolla

Mobilian alue muuttaa muotoaan pitkällä aikavälillä – Tältä 2,6 miljoonan euron uudistukset näyttäisivät

Cha cha cha vei tanssijoita kylätalolla – Karaoketansseissa taitojaan voi parketin lisäksi esitellä mikin varressa

Ketkä jatkossa päättävät paikkakunnan asioista tai pirkanmaalaisten sote-palveluista? Katso tästä päivittyvästä jutusta ehdokkaat Kangasalta

Mielipide: Kangasalla on tehtävää asumisen ongelmien ehkäisemisessä

Kolumni: Yhä harvemmassa uuden kodin pihassa näkee lipputangon nupin, vaikka liputtaminen on hieno tapa – Siitä en itse haluaisi luopua
