Koululaisille tarkoitetun Nuori Tähti 2014 -laulukilpailun esikarsinnat pidetään perjantaina Kisarannassa. Laulajan urasta haaveileville on kisassa kaksi sarjaa: alakoululaiset ja yläkoululaiset. Sarja määräytyy sen mukaan…
Tärpit

Marika Viskari toteutti nuoruuden unelmansa ja ryhtyi kuvataiteilijaksi – Uusin näyttely ammensi inspiraatiota avaruudesta ja meren pohjasta: ”Siellä voi taiteilijan mielikuvituksessa olla mitä vaan”

AhlmanEdun kirjoittajalinja ylitti Iinan odotukset – Kansanopisto on vähemmän tunnettu vaihtoehto lukiolle ja amikselle

Pikajuoksijalupaus Ella Räsänen paloi loppuun ja masentui – paluu vuosien tauon jälkeen ei ole ollut helppo: ”Toista viime kesän kaltaista kesää en halua”
Tuoretta

Päivittyvä uutinen: Näin lakko vaikuttaa kauppojen aukioloihin Kangasalla
Oviremontti sulkee pääkirjaston vanhan osan pariksi päiväksi

Lada-harrastajat jälleen koolle Mobiliaan – kerhon toiminta sai alkunsa suositusta Kummeli-sketsistä

Pelit saapuivat Kangasalan Sanomien sovellukseen

Raikkulainen Jyrki Kimmel teki kotonaan dialyysihoitoa joka toinen yö, kunnes sai munuaissiirteen: ”Tämä on niin paljon lähempänä normaalielämää”

Jokainen täysi-ikäinen on elinluovuttaja ellei sitä kiellä – Elinluovutuskoordinaattori: ”Kannustan jokaista tekemään elinluovutustahdon”

Mielipide: Vesistöt ja ympäröivä luonto ovat hyvinvointitekijöitä, joiden arvo tulee huomioida

Katso tästä Kangasalan seurakunnan kuolleet ja kastetut

Pääkirjoitus: Kangasalan kaksikeskustaisuus voi olla myös voimavara
