Omakotitalon piharakennus kärsi pahoja vahinkoja tulipalossa eilen torstaina. Pelastuslaitos sai hälytyksen noin puoli yhden aikaan Ruutanan Nevastielle. Palokunnan saapuessa paikalle rakennus oli jo ilmiliekeissä. Kertaalleen…
Lisää luettavaa

Sielulleen kodin ortodoksisuudesta löytänyt Anitta Toivio rakentaa rukoushuonetta kohtuun kuolleen poikansa muistolle – ”Suruni on muuttunut kirkkaaksi suruksi”

”Miten hammaslääkäri paikkaa hampaita digisti?” – Sahalahden terveysaseman muuttaminen lähiasiointipisteeksi puhutti työpajaillassa

Lakko pysäytti Saarioisten tehtaan tuotannon Sahalahdella: ”Valmisruoka ei tule loppumaan kaupoista”

Kaupunki helpottaa pysäköintiä Ruutanan monitoimitalolla – aikoo rakentaa lähijunaseisakkeen parkkialueen etupainotteisesti

”Veikkaan, että tullaan tuntemaan Ruutanan Shellinä vielä pitkään” – Maanteiden varsilta tuttu simpukkalogo vaihtuu St1:n tunnuksiin myös Kangasalan ainoalla Shell-asemalla
Tuoretta

Pöllänen takoi Kangasalle ensimmäisen finaalivoiton – Kuopiosta tuli lisää uskoa ja itseluottamusta

Kangasalle jo toinen finaalitappio – Netta Rekola kaipaa lisää kovuutta ja rohkeutta

FC Kangasala eteni cupissa pidemmälle kuin koskaan: ”Tulokset antavat osviittaa, että meidän on ihan realistista tavoitella sarjanousua suoraan Kolmoseen”

Hiljaisten palvelujen tarjonta lisääntyy myös Kangasalla- Tarja Jokinen haluaa jutella kampaajakäynnillä: ”Kotona saa olla hiljaa”

Kolumni: Vaalityö on tehty – Uudet päättäjät miettikööt, miten äänestysinto saadaan nousemaan edes tasolle, jossa kaksi äänestäjää kolmesta käy vaaliuurnilla

Lemetyssä haetaan seuraavaksi toteuttajaa yksityiselle päiväkodille: ”Vatiala on yksi alue, jossa varhaiskasvatuspalvelujen tarve kasvaa”

Gallup: Päättäjäkaartin nuorentuminen ja uusiutuminen on hyvä asia kaupunkilaisten mielestä – ”Vaihtuvuus mahdollistaa uutta toimintaa ja uusia ajatuksia”

Maastopalovaroitus voimassa Pirkanmaalla pääsiäisen ajan – ”Risujen ja roskien polttaminen pitää jättää toiseen viikonloppuun”

Valtuusto äänesti konserniohjeesta – ”Maksajilla tulee olla oikeus tietää, miten heidän omistamiaan yhtiöitä johdetaan”
