Koti Uutiset Pikkupelimannit pitivät avajaiskonsertin

    Pikkupelimannit pitivät avajaiskonsertin

    0

    Leena-Maija Raukolan Pikkupelimanneilla oli kunnia pitää Kangasala-talon avajaiskonsertti.

    Talon harjannostajaisissa kuultu viiden kappaleen paketti saatteli juhlavieraat letkeästi ruokapöytään ja sen päälle pakollisten puheiden pariin.

    Neljässä vaiheessa

    Vetovuoron otti rakennuttajan edustaja, Kangasalan Torikeskus Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mika Ollila.

    Hän palasi sanoissaan projektin alkulähteille eli yhteistoimintasopimukseen, jonka kunta ja Hartela Oy tekivät keskuskorttelin rakentamiseksi vuonna 2008.

    Hän totesi, että nyt juhlittava Kangasala-talo ja siihen liittyvä Kimmo Pyykkö -museo on tuon sopimuksen kolmas vaihe.

    Aiemmin siitä ovat toteutuneet kirjaston laajennus ja Tampereentien varteen noussut ensimmäinen asuin- ja liikekerrostalo.

    Neljäs vaihe koostuu kahdesta Kangasala-talon itäpuolelle nousevasta kerrostalosta, joista ensimmäisen markkinointi on jo hyvässä vauhdissa.

    Aiesopimus 2011

    Lopulliseen muotoonsa kulttuuritilat jalostuivat vuonna 2011, jolloin solmittiin aiesopimus kulttuuritalon rakentamisesta.

    Samassa yhteydessä talon rakennuttajaksi päätettiin valita Torikeskus, joka on kunnan omistama kiinteistöosakeyhtiö.

    Museolla täydennetty kokonaisuus oli valmis toteutettavaksi vuonna 2012, rakentamaan sitä päästiin vuotta myöhemmin huhtikuussa.

    Vaaditaan rohkeutta

    Yleisen taloustilanteen synkentyminen vuosikymmenen vaihteessa loi Mika Ollilasta varjoa myös Kangasala-talon päälle.

    Verovarojen suuntaaminen kunnan lakisääteisten tehtävien ulkopuolelle ei ollut tuossa tilanteessa juurikaan suosiossa.

    Hän totesi, että näinä päivinä vaaditaan uskoa siihen, että investointina mittava Kangasala-talo kääntyy kuntalaisten yhteiseksi ilon ja ylpeyden aiheeksi.

    Toteutuakseen visio yhteisestä olohuoneesta edellyttää kuitenkin kangasalalaisilta laajaa tukea ja hyväksyntää, ja se vaatii aikaa.

    Kangasala-talon kerrosala on 3 052 neliötä ja kustannusarvio noin yhdeksän miljoonaa euroa.

    Kangasala-talo on Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen&Komonen Oy:n käsialaa.

    Kommentoi

    Kirjoita kommenttisi
    Kirjoita nimesi tähän