Sisä-Suomen poliisi etsii 17-vuotiasta Kasimir Pöystiä, joka on poistunut kotoaan Kangasalta 31.8.2016. Pöystiin on saatu toistuvasti yhteys puhelimitse ja hänen tiedetään liikkuneen ja oleskelleen muun muassa Kankaanpään…
Lisää luettavaa

Menestyneen siviilitutkija Heidi Holmavuon uusin kirja pureutuu naisrikollisuuteen – ”Ase tai puukko on yhtä paha naisen kädessä”

Useista rikoksista epäilty, Kuhmalahdella kiinniotettu, pysyy edelleen vangittuna

Kuhmalahdella metsään eksynyt henkilö löytyi poliisikoiran vainulla, tehtävän sankarina 6-vuotias Camo

Kirkkoharjun maastosta etsitty nainen löytyi

Kuohunparkki jälleen ilkivallan kohteena, kuvat paljastavat töhryt – ”Tekijät tullaan saamaan kiinni”
Tuoretta

Vastaus mielipiteeseen: Vanhempien ja koulun henkilökunnan yhteistyön merkitystä ei voi ylikorostaa

Kangasala käänsi alijäämäisen talousarvion positiiviseksi tulokseksi: ”Olennaista onnistumisessa oli laaja ja yhteisesti jaettu tilannekuva taloudesta”

Valtuustoaloitevastaus: Sahalahdelta voi päästä pian laboratorioon palvelubussilla

Kangasalan työttömyysaste helmikuussa 9,3 prosenttia, Pirkanmaalla rakennetyöttömien määrä on jo yli puolet kaikista työnhakijoista

Katujen puhdistus alkoi Kangasalla – Hiekoitushiekkaa on väylillä talven jäljiltä poikkeuksellisen paljon

Kun arkunkantajia on liian vähän, seurakunnan tuoreet vapaaehtoiset tulevat apuun – ”Jos kyynel tulee silmään, se saa tullakin”

Mielipide: Liikunnan iloa turvallisesti ja suurella sydämellä

Nyt alkaa finaalipaikan metsästys – Kangasala hyökkää Hämeenlinnan kimppuun

Kansanedustaja teki kirjallisen kysymyksen Ysitien nelikaistaistamisesta – jos rahoitus löytyy, moottoritie voi jatkua Tampereelta Suinulaan saakka
