Viime viikonlopun ongelmat sähkönjakelussa vaikuttivat joltain osin epätodellisilta. Onko sähköverkkomme todella näin haavoittuvainen?Lunta satoi vaivaiset parikymmentä senttiä, mutta iso joukko kangasalaisia joutui…
Lisää luettavaa

Opettajapariskunta Kauko ja Marjatta Lineri menivät lakkoon, kun Vedentaustan kansakouluun ei kuulunut sähköjä – sähköasentaja saapui paikalle saman päivänä

Energian säästöön pyrkivän jäähallin sähkölasku joulukuussa 26 000 euroa – halliyhtiön puheenjohtaja: ”Uskomme voivamme toimia nykyisillä hinnoilla koko kevään”

Valmistuuko ruokasi leivinuunissa tai puuhellalla? Teemme juttua sähköä säästävästä ruoanlaitosta – vastaa kyselyyn

Kolumni: Sähkönkulutustottumuksiani voin viilata, jos se aiheuttaa hyvää, mutta sähköyhtiöiden ahneus masentaa

Viikon kysymys: Noin puolet on karsinut jouluvaloista sähkön hinnan vuoksi, mutta moni suosii myös led-valoja
Tuoretta

Teemu Kraneisilla kolmen maalin ilta KPK:ta vastaan – ”Tänään ensimmäinen hyvä pelini tällä kaudella”

Mäntyharjulla juhlistettiin Tiiamari Sievästä – Kangasalan voitto kruunasi illan

Muistokirjoitus: Kotirintamalotan elämän perustana oli ”Koti – uskonto ja Isänmaa”

Anton Äikäs juhlii 30-vuotissyntymäpäiväänsä ja soololevyä Kangasala-talossa – ”Konsertti perustuu pääosin itse kirjoittamiini biiseihin”

Helmat hulmusivat nyt Kangasala Areenalla – Katso runsas kuvakooste perjantain vanhojen tansseista

Mielipide: Ikäihmisten palveluiden suunta on väärä

Jatkuuko Voice of Finland -matka? Kangasalalainen Micu Ohtonen nähdään televisiossa tänään perjantaina

Pohtiolammen lintutorni saa uuden kodin Oriveden Pappilanniemestä

Kaupungin viranhaltija valitti yksityishenkilönä Raikun koulun myyntipäätöksestä – asiaa käsitellään seuraavaksi hallinto-oikeudessa
