Loppusuoralle edenneen kesän kosteus ja koleus on rehevöittänyt puutarhojen lisäksi myös tienvarret ja portinpielet.Kuten viereisen sivun päivän kuvakin todistaa, kunnan puisto-osasto on varautunut koulujen alkamiseen…
Lisää luettavaa

Analyysi: Säästökuurilla oleva Pirha on valtion armoilla

Kaupunki tasapainottaa taloutta ensi vuonna vajaalla miljoonalla eurolla – Katso lista säästötoimenpiteistä

Näin kulttuurileikkaukset näkyvät Kangasalla – Kimmo Pyykkö -taidemuseossa lippujen hinnat nousevat, Mobilia rajoittaa hankkeisiin osallistumista

Talousarvioesitys: Kaupunki tekee ensi vuonna 2,7 miljoonaa euroa alijäämää – ”Vielä on matkaa, mutta suunta on oikea”

Kaupunginhallitus esittää äänestysalueiden yhdistämistä – jatkossa Kangasalla äänestettäisiin 10 alueella
Tuoretta

Mobilian alue muuttaa muotoaan pitkällä aikavälillä – Tältä 2,6 miljoonan euron uudistukset näyttäisivät

Mielipide: Kangasalla on tehtävää asumisen ongelmien ehkäisemisessä

Kolumni: Yhä harvemmassa uuden kodin pihassa näkee lipputangon nupin, vaikka liputtaminen on hieno tapa – Siitä en itse haluaisi luopua

Rekola paketoi pelin kolmannessa erässä – Kangasala ehti junaan ilman kiirettä

Henkilöauto ajautui ojaan ja syttyi ilmiliekkeihin Ponsantiellä

Vasemmiston Aino-Kaisa Pekonen: ”Odotamme, että eurovaalien hyvä tulos kantaa näissäkin vaaleissa”

Niklas Laankoski Lentolan endurokisan neljäs – ”Suoritus meni ihan nappiin”

Marika Viskari toteutti nuoruuden unelmansa ja ryhtyi kuvataiteilijaksi – Uusin näyttely ammensi inspiraatiota avaruudesta ja meren pohjasta: ”Siellä voi taiteilijan mielikuvituksessa olla mitä vaan”

Paikallinen tempaus kerää kouluille urheiluvälineitä – ”Haluamme auttaa ja olla mahdollistamassa, että kangasalaiset lapset ja nuoret liikkuvat”
