Sirpan Bussimatkat ajaa jatkossakin palvelubussien reiteillä. Yhtiön ja kaupungin välinen kolmivuotinen sopimus päättyy ensi vuoden tammikuussa, mutta kaupunginhallitus päätti käyttää kahden vuoden…
Lisää luettavaa

Mielipide: Pyöräilyn ja joukkoliikenteen kehittäminen hyödyttää koko kaupunkia

Nysse-matkojen määrä kasvoi Kangasalla edellisvuodesta – Koronaa edeltävät matkustajamäärät saavutettu ja ylitetty

Ruutanan bussivuorojen ongelmia koskeva kuntalaisaloite ei tuo toivottuja muutoksia – Nyssen mukaan joukkoliikenteen käyttö Ruutanassa ei ole vähentynyt, vaan päinvastoin lisääntynyt

Ruutanan bussiyhteyksiin tehdyt muutokset herättävät laajaa tyytymättömyyttä: ”Osa on tämän takia joutunut ottamaan käyttöön toisen auton”

Palvelubussi on peräkylällä asuvan pelastus – ”Tähän asti on pärjätty, mutta huonosti käy, jos tämäkin loppuu”
Tuoretta

Historiallisen Omppulan purkua pohjustetaan irtaimiston myynnillä

Pirha saattaa ottaa asiakasmaksujen seurannan itselleen – Taustalla valtuustoaloite

Nattariin pitkään suunnitellun kerrostalon rakentaminen nytkähtämässä eteenpäin: ”Ensimmäiset varaukset on allekirjoitettu”

”Koulussa olin kiinnostunut oikeastaan aivan kaikesta” – Nyt havisevalainen elektroniikan professori Leena Ukkonen kehittää uraauurtavaa ihmiseen asennettavaa varaosaa, joka auttaa liikuntakyvyn palauttamisessa

Kangasala siirsi mestaruusratkaisua – Pyhäjärvi onnistui lähes kaikessa

Sahalahden ja Pälkäneen rajalta kesäasunnon ”heräteostoksena” hankkineesta Hanna Kejolasta mökin pitää olla mökki – ”Ei saa olla mukavuuksia kuten juoksevaa vettä”

Työllisyyskatsaus: Kangasalla ja koko Pirkanmaalla työttömyys lisääntynyt vuoden takaisesta

Mielipide: Kannanotto hyvinvointialueen asiakasmaksuista – Asiakasmaksut eivät saa estää palvelujen saamista

Kaarinanpolun pitkospuiden kunnostushanke sai valtionavustusta – hanke toteutetaan tämän vuoden aikana
