– Te ette ole tervetulleita tänne, työntekijä toteaa ja kävelee liikkeeseen sisään astuvien miesten eteen käsi pystyssä.Miehet ovat ihmeissään ja tiedustelevat syytä. Työntekijä kertoo, että heidän kaltaisensa…
Lisää luettavaa

Eläkkeelle jäävä Auni Kaipia oli yksi ensimmäisistä naispapeista Suomessa – ”Olen taistelijaluonne ja olen ajatellut, että kyllä kaikki tottuvat vähitellen”

Hyvä kysymys: Miten Kangasalan kouluilla torjutaan sateenkaarinuorten syrjintää? – Kaksi rehtoria vastaa

Siirtyminen kaupungilta hyvinvointialueelle tietää muutoksia 850 työntekijän henkilöetuihin – näin edut muuttuvat

Vammaisneuvosto perää tasavertaisuutta ja hyvinvointia

Kangasalan työllisyys kohenee edelleen – työttömien määrä laskee ennusteiden mukaan loppuvuoteen asti
Tuoretta

Tekstarit: ”Kyllä meiltä kärsivällisyys kohta loppuu terveyspalveluiden huonontamisen suhteen”

Kaavoituskatsaus etenee hyväksyntään – nämä ovat Kangasalan suurimmat kaavahankkeet tälle vuodelle

30-vuotisen uran tehnyt kaupungin eläinlääkäri Ari Sainio kiittää asiakkaitaan eläköitymisen kynnyksellä – Työ on ollut unelma-ammatti: ”En vaihtaisi”

Ketkä jatkossa päättävät paikkakunnan asioista tai pirkanmaalaisten sote-palveluista? Katso tästä päivittyvästä jutusta ehdokkaat Kangasalta

Penkkariajelut kiertävät torstaina Kangasalan keskustassa ja kouluilla – katso aikataulu tästä

Björkqvist-apurahan saanut Henriikka Hietaniemi kerää paikallishistoriaa Raikussa, näyttely tekeillä kesäksi: ”Jos ihmisillä on vanhoja valokuvia, katsoisin niitä hyvin mielelläni”

Björkqvist-rahastolta tukea tieteeseen, taiteeseen ja opintoihin – katso tästä kaikki apurahojen ja stipendien saajat

Lauluryhmä Duurikset tuo Kangasalan Pirtille uutta ja vanhaa musiikkia sekä laulun iloa

Omenatarhan pienten lasten yksikkö saadaan käyttöön syksyllä – katso kuvat Kangasalan uusimman koulun työmaalta
