Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Fixus Kangasala palveleeFixus Kangasala palvelee

Taivaankannen tallentajat

Kolumni - 28.10.2016 kello 8.19
Mika Säpyskä

Syksy on taas tarjoillut upeita auringonnousuja ja -laskuja, sumua, kuuraa ja revontulia, näkymiä jotka olisivat ansainneet tulla ikuistetuiksi. Vaan ei, välillä kiire estää kuvaamisen, toisaalta varsinkaan aamuyön tunteina ei ole ollut vastaavaan edes viitseliäisyyttä ja kolmanneksi kirpakat ilmat saavat sormeni niin jäähän, ettei niiden palelluttamiseen ole halua.
Siksi onkin hienoa nähdä, että jotkut uhmaavat tuulta ja pakkasta, väsymystä ja pimeyttä, ja suuntaavat kamera mukanaan ulkoilmaan. Kuviin tallentuvat taivaankannen ilmiöt, vuodenaikojen vaihtelut ja luonnon oikut.
Ahkerimmat ilahduttavat otoksillaan muitakin lähettämällä luontokuviaan esimerkiksi Kangasalan Sanomiin julkaistavaksi tai vaikkapa erilaisiin kuvakisoihin arvosteltaviksi.

Vuoden parhaat luontokuvat herättävät varsin usein keskustelua siitä, ovatko parhaiksi valitut oikeasti parhaita kaikkien ehdokkaiden joukosta. Tuskin poikkeukseksi jää menneenä viikonloppuna Vuoden Luontokuva 2016 -tittelin saanut Juha-Pekka Paanasen Kiiruna maailman laidallakaan. Kuvassa kiiruna katselee upeita Lapin maisemia Saana-tunturin rinteeltä.
Jonkun mielestä kuka tahansa olisi voinut napsaista kuvan linnusta, jos olisi sattunut samaan aikaan kiipeämään Saana-tunturille. Siinäpä se, kukaan muu ei niin tehnyt, tai ainakaan viitsinyt slähettää sitä kuvakisaan mukaan.
Itseäni Vuoden Luontokuvissa ihmetyttää ennemminkin se, kuinka joku on ylipäätään saanut loihdittua niin upeita kuvia. Vaikka luonto itsessään tarjoaakin kuvaamiseen mahtavat puitteet, ei voi kuin äimistellä kuvaajien ideointikykyä, laitteiston käsittelytaitoa, sommittelua, viitseliäisyyttä ja myös heidän tuuriaan.
Luontokuvakilpailun finaalikuvista jokainen on jälleen mahtavan hieno.

Joskus 1990-luvulla näin Tampereella venäläisen Ivan Aivazovskin merimaalauksia. Ne tekivät vaikutuksen. Minua ihastutti se, kuinka joku on pystynyt tallentamaan pensselillä ja tilkalla maalia niin realistisia merikuvia. Samanlaisen ihmetyksen saavat aikaan myös hyvät valokuvat. Esimerkiksi Vapriikissa kesällä näytillä olleet edellisvuoden Vuoden Luontokuvat jaksoivat lumota. Luonto on hieno ja joku osaa ottaa siitä hienoja kuvia.
Vaikka luonnon kuvaaminen on periaatteessa yksinkertaista, sillä kuvattavaa riittää ja yleensä keneltäkään ei tarvitse kysellä kuvauslupia, ja kamerat ovat nykyään käytännössä jokaisen käsillä, siltikään hyviä kuvia ei pursua joka tuutista.
Vaikka välillä hyviä kuvia syntyy myös sattumalta, usein niiden takana on kova työ ja huolellinen valmistautuminen. Lisäksi tarvitaan onnea, ja kärsivällisyyttä, jota ainakaan itselläni ei aina riitä.
Niinpä esimerkiksi pihassa vieraillut hirviperhe tai jalkapallokentällä viilettänyt kärppä eivät päätyneet Vuoden Luontokuva -kisaan vaan vain pääkopan muistojen kansioon.
Mutta niille, jotka jaksavat kameroitaan ulkoiluttaa ja tallentavat muistikortilleen taivaankannen leiskuntaa tai kuuraisensumuisia ja hämyisiä aamuja, nostan hattua. Iloitsen, kun pääsen nauttimaan otoksistanne vaikkapa lehden sivuilla.

Kommentoi / Keskustele aiheesta
~
Takaisin ylös