Syksy on taas tarjoillut upeita auringonnousuja ja -laskuja, sumua, kuuraa ja revontulia, näkymiä jotka olisivat ansainneet tulla ikuistetuiksi. Vaan ei, välillä kiire estää kuvaamisen, toisaalta varsinkaan aamuyön tunteina…
Lisää luettavaa

Lähes 200 kohdetta houkuttelee työtiloihin ja gallerioihin – ”Taiteilijoille tämä on tavallaan kesän avaus”, kertoo yli 20 kertaa Taidesuunnistuksessa mukana ollut Päivi Mansikka-aho

Graafiselta alalta taiteilijaksi hypänneelle Katariina Kirveelle taide on maailman, materian ja värien tutkimista – ”Ihanaa kun nyt kukaan ei määrittele raameja”

Satu Välimaa ällistyi, kun ilves jolkotteli pihakivelle poseeraamaan: ”Tämä oli napakymppi ja kohokohta, jota olen odottanut vuosia”

Marika Viskari toteutti nuoruuden unelmansa ja ryhtyi kuvataiteilijaksi – Uusin näyttely ammensi inspiraatiota avaruudesta ja meren pohjasta: ”Siellä voi taiteilijan mielikuvituksessa olla mitä vaan”

Päivi Mattila on patikoinut kymmenessä vuodessa yli 10 000 kilometriä eri puolilla maailmaa – ”Pitkällä vaelluksella kengän koko voi kasvaa kahdella numerolla”
Tuoretta

Kaarinanpolun pitkospuiden kunnostushanke sai valtionavustusta – hanke toteutetaan tämän vuoden aikana

Paikallinen yrityskauppa: Saarioinen osti Poppamies Oy:n – yhtiö jatkaa itsenäisenä yksikkönä

Hyvä kysymys: Vieläkö uimahallirakennuksen vajoaminen jatkuu? -”Painuminen on hidastunut tai jopa loppunut”

Puijo työnsi Kangasalan tukalaan rakoon – Kova kimmoke päätti Pölläsen pelin

Kangasalan pääkirjastoon avataan pian uusi tila, jonka keskiössä ovat nuoret ja pelikonsolit: ”Tämä on oikeastaan alkusysäys”

Kottaraiset kaipaavat lisää koteja – Nämä asiat kannattaa huomioida pönttöpuuhissa

Katso tästä Kangasalan seurakunnan kuolleet ja kastetut

Pääkirjoitus: Poliittiset voimasuhteet muutoksessa

Näin paikalliset seurat toimivat viikolla 17
