Kangasalla helpotetaan omakotitalotonttien jakamista ensi vuoden alusta lähtien. Kunta ottaa 4 000 euroa lohkomismaksua, kun yksi tontti jaetaan kahdeksi. Lohkominen on ollut tähänkin asti mahdollista. Nyt siihen suorastaan…
Lisää luettavaa
Pääkirjoitus: Kangasala uusin silmin

Pääkirjoitus: Esteetön kaupunki vaatii asennekorjausta

Pääkirjoitus: Kyläkauppa on enemmän kuin kauppa

Pääkirjoitus: Meidän on tärkeä ymmärtää lasten ja nuorten tapoja seurata maailmaa

Pääkirjoitus: Konkurssi ei ole loppu, vaan uuden alku
Tuoretta

Kangasalan eläkeläisten yhdistyksiin kuuluu yli tuhat ihmistä – viisi jäsentä kertoo, mitä se on heille antanut: ”Elän yksin, mutta en ole yksinäinen”

Tamsilkin toimitusjohtaja vaihtuu jälleen – ”Etsinnässä on kasvuhakuinen kasvo talolle”

Aluevaltuusto kuuli aloitteet ensivasteen lääkkeistä ja aukioloaikojen yhteensovittamisesta

Pirha yhtenäistää lastensuojelutyön – Aluevaltuusto kiitteli lyhentyneitä jonoja, mutta uudistukset herättävät huolta

Kuhmalahti Areenalla höntsäillään jääkiekkoa tyttöjen kesken – Tapahtuma on osa maailmanlaajuista kilpailua

Pikajuoksijalupaus Ella Räsänen paloi loppuun ja masentui – paluu vuosien tauon jälkeen ei ole ollut helppo: ”Toista viime kesän kaltaista kesää en halua”

Löytyykö teiltä Kangasalan leikkisin lastenhuone? – Lähetä kuva ja kerro tarina lyhyesti

Ketkä jatkossa päättävät paikkakunnan asioista tai pirkanmaalaisten sote-palveluista? Katso tästä päivittyvästä jutusta ehdokkaat Kangasalta

Vanhojenpäivä päättyi riemukkaaseen juhlintaan – katso videokooste Kangasala Areenalta
