Taidatte jo tietää. Vai oletteko sittenkään kuulleet, että sitä on liikkeellä? Nyt myös Kangasalla, ja että se olisi levinnyt jo ympäriämpäri pitäjää. Tämä pöpi pureutuu röyhkeästi suoraan kantajansa kallosta…
Lisää luettavaa

Ketkä jatkossa päättävät paikkakunnan asioista tai pirkanmaalaisten sote-palveluista? Katso tästä päivittyvästä jutusta ehdokkaat Kangasalta

Kuntavaalien ehdokasasettelu käy kuumana – Tällaisin tavoittein paikalliset puolueet käyvät vaalitaistoon

Näissä paikoissa äänestetään kunta- ja aluevaalien ennakkoäänestyksessä ja varsinaisena vaalipäivänä

Kristillisdemokraateilta ensimmäiset nimet aluevaaleihin – Kangasalta kaksi ehdokasta

Uusi ryhmä tavoittelee paikkoja kevään kuntavaaleissa – ensimmäiset yhteislistan ehdokkaat julkistettu
Tuoretta

Paikallinen tempaus kerää kouluille urheiluvälineitä – ”Haluamme auttaa ja olla mahdollistamassa, että kangasalaiset lapset ja nuoret liikkuvat”

Ravintoloissa valmistaudutaan kaupan alan lakkoon, osa ei ole saanut tilattua tavaraa: ”On pakko kiertää kauppoja, mihin ei oikeasti olisi aikaa”

Sokkotreffit, lavatansseissa vaihdettu katse ja eksän kaveri – Lue, miten lukijat ovat löytäneet elämänsä rakkauden

Havisevalaisten Heinosten rakkaustarina alkoi Hannan Sakelle armeijaan 30 vuotta sitten lähettämästä kortista – ”Toimiva arki on paras juhla”

Mielipide: Vaadin kuntalaisaloitteeni oikaisua ja uudelleenkäsittelyä

Kangasalalaisen Laura Koivusalon perustama StemSight sai 2,3 miljoonan euron rahoituksen: ”Tämä on meille todella merkittävä edistysaskel”
Oikaisu

Kaupan alan lakko saattaa astua voimaan ensi viikolla – Lakko voi vaikuttaa kauppojen aukioloaikoihin ja tuotteiden saatavuuteen myös Kangasalla: ”Hamstraamiseen ei syytä”

Kuntavertailu: Kangasala on kokoluokassaan hyvin elinvoimainen ja vetovoimainen kunta
