Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi maanantaina kaksi miestä epäiltyinä toisiinsa kohdistuneista törkeistä pahoinpitelyistä.Tapahtumat saivat alkunsa torstai-iltana 2.7.2015, kun 34-vuotias oriveteläinen mies päätti…
Lisää luettavaa

OP Pirkanmaan tulos kertoo rahoituksen piristymisestä -“Asuntoluottoja nostettiin jopa 24 prosenttia enemmän kuin viime vuonna”

Mielipide: Herttualan alueelle on rakennettava melueste

Yrityskonkurssien määrä nousussa koko maassa ja Kangasalla -“Vaikutusten häntä jatkuu pitkälle”

Työttömien määrä kasvoi Kangasalla toiseksi eniten Pirkanmaan kunnista

Nikotiinipussien käyttö nuorten keskuudessa kasvussa, mutta muita päihteitä käytetään vähemmän – Moni on myös täysin päihteetön “Eikä ole ikinä ollut sillain, että haluaisin edes testata”
Tuoretta

Kangasala eteni cupin puolivälieriin – Siika-aho toi kaivatun rentouden

Tekstarit: “Lapset ja töihin menevät joutuvat kulkemaan pimeyden ja joskus myös vesisateen armoilla”

Pirha on tekemässä ennakoitua isomman ylijäämän – “Jokainen ennakoitua suurempi euro auttaa ensi vuotta”

Mielipide: Toivon viisautta, harkintaa ja itsenäistä ajattelua Ilkon tulevaisuudesta päättäville

Tänään Lentolassa ovensa avaava Mäkkäri koeponnistettiin henkilökunnan vip-päivässä – Suurin osa työntekijöistä löytyi ketjun sisäisen haun kautta

Hakkuut ja mielenilmaukset Saarenmaalla jatkuvat, poliisia tarvittu lähes joka päivä: “Muutamia sakkoseuraamuksia niskoittelusta on kirjattu”

Kolumni: Voiko metsää nähdä puilta? – Tärkeintä on avoin mieli ja valmius ymmärtää muiden näkökulmia

Mielipide: Kirkkoharjun koulun remontti on järjetön

Katso tästä Kangasalan seurakunnan kuolleet ja kastetut

