Ali-Reza Abdalin (kok) tekemä valtuustoaloite on johtamassa uuden beach volley -kentän rakentamiseen Vesaniemeen jo siellä olevan kentän lisäksi. Elinvoimalautakunta päätti esittää hanketta vuoden 2019…
Lisää luettavaa

Valtuustossa neljän aloitteen ilta – kokous keskusteli Sahalahden rantakaavoituksesta: ”Tämä hanke pantiin alulle jo 90-luvun alussa”

Valtuustoaloitteilla halutaan ratkaisu Ruutanan parkkiongelmiin, kaupungin poistumista X:stä ja senioreille maksuttomia uimahallivuoroja

Aloitevastaus: Liikuntapainotteisille luokille ei tarvetta Pikkolan yläasteella ja Kangasalan lukiossa

Valtuusto hyväksyi mal-sopimuksen ja vastaukset Tavasea sekä Kirkkoharjun luonnonsuojelualuetta koskeviin aloitteisiin

Sivistyslautakunta aloitevastauksessaan: Ei vaaterahaa varhaiskasvatuksen henkilöstölle
Tuoretta

Kangasalalaisen Laura Koivusalon perustama StemSight sai 2,3 miljoonan euron rahoituksen: ”Tämä on meille todella merkittävä edistysaskel”

Kaupan alan lakko saattaa astua voimaan ensi viikolla – Lakko voi vaikuttaa kauppojen aukioloaikoihin ja tuotteiden saatavuuteen myös Kangasalla: ”Hamstraamiseen ei syytä”

Kuntavertailu: Kangasala on kokoluokassaan hyvin elinvoimainen ja vetovoimainen kunta

AhlmanEdun kirjoittajalinja ylitti Iinan odotukset – Kansanopisto on vähemmän tunnettu vaihtoehto lukiolle ja amikselle

Kaupunki korottaa venepaikkojen vuokrahintoja 10–30 eurolla

Historiallinen Omppula katoaa kesän aikana – Purun ja piha-alueen hyödyntämisen arvioidaan säästävän kaupungilta 0,7 miljoonaa

Mielipide: Haluaako Kangasala oikeasti asukkaiden osallisuutta kaavoitukseen?

Lukas syntyi syövän kanssa, Matias sairastui 1-vuotiaana leukemiaan – Kaksi kangasalalaista äitiä kertoo miten elämä muuttuu, kun lapsi saa syöpädiagnoosin

Katso tästä Kangasalan seurakunnan kuolleet ja kastetut
