Hoivatkaa, kohta poissa on veljetMuistakaa, heille kallis ol’ maaKertokaa lasten lapsille lauluinHimmetä ei muistot koskaan saa Kalervo Hämäläinen Suomen kansa liikuttui viime itsenäisyyspäivänä, kun simolainen…
Lisää luettavaa

Toivosen sisarukset myyvät joulukuusia 15 vuotta sitten istutetulta kuusipellolta Sahalahden Tursolasta – ”Tänä vuonna menee noin 30 kuusta”

Ekaluokkalainen Sisu Arpiainen nostaa repun selkään ja aloittaa koulutiensä – ”Haluan osata puhua englantia, kun sitä puhutaan suurimmassa osassa maailmaa”

Laulaminen on tuonut elämään riemua ja ystävyyttä, kertovat lauluyhtye Valkean jäsenet – ”On todella poikkeuksellista, että olemme saaneet näin tiiviin ystäväpiirin yhtyeemme myötä”

Lotta Luukila ja Jussi Niemelä muuttivat Kangasalle, kun unelmien koti löytyi Tursolasta – Kangasala vetää puoleensa erityisesti nuoria aikuisia ja lapsiperheitä

Vesterinen Yhtyeineen taustalaulaja Hanna Marttilalla on takana elämän rankimmat ja ihanimmat vuodet: ”Samaan aikaan sisälläni kasvoi uusi elämä ja minun oli pakko luopua rakkaasta ihmisestä”
Tuoretta

Pirha saattaa ottaa asiakasmaksujen seurannan itselleen – Taustalla valtuustoaloite

Nattariin pitkään suunnitellun kerrostalon rakentaminen nytkähtämässä eteenpäin: ”Ensimmäiset varaukset on allekirjoitettu”

”Koulussa olin kiinnostunut oikeastaan aivan kaikesta” – Nyt havisevalainen elektroniikan professori Leena Ukkonen kehittää uraauurtavaa ihmiseen asennettavaa varaosaa, joka auttaa liikuntakyvyn palauttamisessa

Työllisyyskatsaus: Kangasalla ja koko Pirkanmaalla työttömyys lisääntynyt vuoden takaisesta

Kangasala siirsi mestaruusratkaisua – Pyhäjärvi onnistui lähes kaikessa

Sahalahden ja Pälkäneen rajalta kesäasunnon ”heräteostoksena” hankkineesta Hanna Kejolasta mökin pitää olla mökki – ”Ei saa olla mukavuuksia kuten juoksevaa vettä”

Mielipide: Kannanotto hyvinvointialueen asiakasmaksuista – Asiakasmaksut eivät saa estää palvelujen saamista

Kaarinanpolun pitkospuiden kunnostushanke sai valtionavustusta – hanke toteutetaan tämän vuoden aikana

Paikallinen yrityskauppa: Saarioinen osti Poppamies Oy:n – yhtiö jatkaa itsenäisenä yksikkönä
