Suomi on sekaannuksen tilassa. Pääministeri Juha Sipilä sanoi televisiopuheessaan, että Suomi velkaantuu tällä hetkellä miljoona euroa tunnissa. Joka ikinen päivä, pyhänä ja arkena.Sipilän esittämät keinot talouden…
Lisää luettavaa

Analyysi: Säästökuurilla oleva Pirha on valtion armoilla

Kaupunki tasapainottaa taloutta ensi vuonna vajaalla miljoonalla eurolla – Katso lista säästötoimenpiteistä

Talousarvioesitys: Kaupunki tekee ensi vuonna 2,7 miljoonaa euroa alijäämää – ”Vielä on matkaa, mutta suunta on oikea”

Kysely Mobilian alueen kehittämisestä keräsi paljon ideoita – Tällaisia palveluita vastaajat alueelle toivovat

Kaupunginhallitus esittää äänestysalueiden yhdistämistä – jatkossa Kangasalla äänestettäisiin 10 alueella
Tuoretta

Anton Äikäs juhlii 30-vuotissyntymäpäiväänsä ja soololevyä Kangasala-talossa – ”Konsertti perustuu pääosin itse kirjoittamiini biiseihin”

Helmat hulmusivat nyt Kangasala Areenalla – Katso runsas kuvakooste perjantain vanhojen tansseista

Mielipide: Ikäihmisten palveluiden suunta on väärä

Jatkuuko Voice of Finland -matka? Kangasalalainen Micu Ohtonen nähdään televisiossa tänään perjantaina

Pohtiolammen lintutorni saa uuden kodin Oriveden Pappilanniemestä

Kaupungin viranhaltija valitti yksityishenkilönä Raikun koulun myyntipäätöksestä – asiaa käsitellään seuraavaksi hallinto-oikeudessa

Mielipide: Kyläkoulun myynnistä valittaminen ihmetyttää

Kuvareportaasi: Kakkosista wanhoiksi

Parkkihallin pysäköintimäärät yli kaksinkertaistuneet kahdessa vuodessa – jatkossa latauspaikkojen pysäköintiä rajoitetaan
