Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset Tapahtumat Kuvat Boksi KS-Digi Blogit Ajankohtaista
Paikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fiPaikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fi

Yli 6 000 kangasalalaista äänesti ennakkoon

Uutiset - 5.4.2017 kello 15.49
Kangasalan Sanomat
Yli 6 000 kangasalalaista äänesti ennakkoon
Äänensä voi vielä antaa sunnuntaina. Saman päivän iltana ratkeaa, ketkä pääsevät Kangasalan uuteen valtuustoon.

Kangasalan ennakkoäänestysprosentti kohosi lopulta 25,3:een. Kunnan 23 810 äänioikeutetusta ehdokkaansa nimen kävi ilmoittamassa ennakkoon noin 6 000 henkilöä. Naiset olivat hieman miehiä aktiivisempia. Edellisissä kuntavaaleissa vuonna 2012 Kangasalan ennakkoäänestysprosentti oli 23.

Innokkaimmat ennakkoäänestäjät löytyivät nyt Kuhmalahdelta, jossa luku nousi 35,9 prosenttiin. Ruutanan prosentti, 18, oli kunnan alhaisin.

Koko maan lukema oli 26 ja Pirkanmaan vaalipiirin 28 prosenttia. Kangasalla ennakkoäänestysprosentti on usein jäänyt keskimääräistä alhaisemmaksi, kun taas vaalipäivänä äänestetään perinteisesti ahkerasti.

Kangasalan järjestämissä ennakkoäänestyspaikoissa kävi 5 658 äänestäjää. Prisma oli heti ensimmäisestä päivästä lähtien paikoista suosituin. Siellä kävi yhteensä yli 3 000 henkilöä.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Tutustu toimintaamme verkkosivuillamme!

Luvut ovat alustavia ja pienet muutokset ovat vielä mahdollisia.

Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on ensi sunnuntai, 9. huhtikuuta. Äänestyspaikat ovat silloin avoinna kello 9–20.

Vaalipäivänä äänioikeutettu saa äänestää vain siinä paikassa, joka on merkitty ilmoituskorttiin. Ilmoituskortit lähetettiin äänestäjälle jo hyvissä ajoin ennen vaaleja. Kortti kannattaa ottaa mukaan, vaikka se ei ole pakollinen. Sen sijaan mukana pitää olla kuvallinen henkilöllisyystodistus, kuten henkilökortti, ajokortti, passi tai kuvallinen Kela-kortti.

Kangasalla vaalipäivän äänestyspaikat ovat samat kuin vuoden 2015 eduskuntavaaleissa lukuun ottamatta Ruutanan äänestysaluetta. Siellä äänestyspaikka on Ruutanan koululla, Koivurinteen päiväkoti- ja koulutiloissa. Ruutanan seurakuntakodilla ei siis ole enää äänestyspaikkaa.

Vaalipäivän äänestyspaikat Kangasalla ovat: Havisevan koulu, Huutijärven koulu, Kautialan koulu, pääkirjasto, Liuksialan koulu, Raikun koulu, Ruutanan koulu (Koivurinne), Suoraman koulu, Pitkäjärven koulu, Sariolan koulu ja Kuhmalahden seurakuntatalo.

 

Lähetä tekstari!
Kommentoi / Keskustele aiheesta
Tutustu toimintaamme verkkosivuillamme!
Lähetä tekstari!
~
Takaisin ylös