Pääuutiset | Uutiset

Kulttuurinnälkäiset saivat tuhdin annoksen makusteltavaa Taidepappilan yössä

Kauko Röyhkä esitti minimalistisella laulutyylillään omaa tuotantoaan eri vuosikymmeniltä.

Monipuolista kulttuuria erilaisiin makuihin kiehtovassa miljöössä.

Näin voisi tiivistetysti luonnehtia lauantaista Taidepappilan yötä, jota päästiin viettämään mainiossa säässä Kuhmalahdella. Esitykset keskittyivät vanhan pappilan vehreään pihapiiriin.

Ohjelman alku oli rapsakampi, kuin moni etukäteen uumoili.

Lavalle astellut kotimaisen kolmisointurokin tulenkantajabändi Kormus luukutti ympärilleen energiaa tavalla, joka sai tapahtuman avaajana toimineen kaupunginjohtaja Oskari Auvisen nyökyttelemään päätään hyväksyvästi.

Taide on kaikkialla läsnä Taidepappilassa. Tapahtumaan saapunut yleisö pääsi esitysten lomassa tutustumaan kesänäyttelyyn sekä pihapiiriin.
Paavo Halonen: Le Nuage Rouge
Kun Kormus aloitti soitantansa, oli aurinko vielä selvästi horisontin yläpuolella. Bändissä soittavat Joona Kuparinen (vas.) Anton Äikäs, Kari Luomaharju ja Nico Bertula.
Meiltähän tämä käy! Anton Äikäs (vas.) ja Nico Bertula soittamisen lumoissa.
Yleisö innostui Kormuksen energisen suoraviivaisesta soitosta.

Aloitus Kormuksella oli harkittu ratkaisu Taidepappilan tapahtumaisäntä Aaron Helolta.

– Ihan tarkoituksella tehtiin räväkämpi alku. Että saadaan heti hyvä meininki päälle, Helo perusteli.

Vahvasti kangasalalaistaustainen bändi ei hätkähtänyt, vaikka soittopaikkana toimi vanhan pappilan pihamaa.

– Hyvin meni, yleisö oli hienosti mukana, laulaja-kitaristi Anton Äikäs totesi keikan jälkeen.

– Olemme tunnettuja siitä, että menemme soittamaan minne vain meidät halutaan.

Viulisti Riikka Westerlund perusti Kukkia-kvartetin vuonna 2016.
Inka Hopsu ja Lauri Korkeaoja
Tiina ja Risto Mattila
Keraamikko Teemu Luoto (vas.) perusti Taidepappilan 1971. Hänen vierellään Minnamaaria Gauffin ja Ville Heikkinen.
Teemu Luodon tekemät tutut keraamiset eläinhahmot olivat tietenkin mukana yötapahtumassa.

Neljän jousisoittajan Kukkia-kvartetti tunnelmoi klassista ja hieman kevyempää musiikkia Beatles-ikivihreistä suosikkitangoihin. Kvartetin sessio päättyi Kesäpäivään Kangasalla, jossa yleisö sai laulaa mukana.

– Eipä ole ennen laulettu, vastasivat Inka Hopsu ja Lauri Korkeaoja uteluun, ovatko he aiemmin laulaneet tuttua maakuntalaulua jousikavrtetin säestyksellä.

– Hauskaa oli, mutta muut eivät oikein osallistuneet lauluun, he jatkoivat.

Espoolaiset Hopsu ja Korkeaoja mökkeilevät Kivisalmen vanhalla kansakoululla. He kertoivat kyllä pistäytyneensä Taidepappilan kesänäyttelyissä, mutta yötapahtumassa olivat nyt ensi kertaa.

Esityksistä nautiskelleet kuhmalahtelaiset Tiina ja Risto Mattila kertoivat lähtevänsä liikkeelle lähes joka kerta, kun tapahtumia järjestetään lähiseudulla.

– On vähän kuin kotipiirissä olisi. Tänne oli matkaa vain kolmisen kilometriä, Mattilat sanoivat.

Kauko Röyhkä (alias Jukka-Pekka Välimaa) tunnetaan musiikkinsa lisäksi mittavasta kirjallisesta urastaan. Häntä haastatteli Taidepappilan salissa Kaisa Eerola.
Kauko Röyhkän omintakeinen esitystyyli toimi hyvin pappilan pihalla. Yleisö kuunteli soittosessiota herkeämättömällä mielenkiinnolla.
Lamppurivistöt loivat sadunomaisen tunnelman Taidepappilan puutarhaan.

Illan eittämättä tunnetuin vieras oli kirjailija-muusikko Kauko Röyhkä. Kulttuurin monitoimihenkilö tulkitsi kaksi kappaletta Kukkia-kvartetin säestämänä, kertoi sitten laajasta kirjallisesta tuotannostaan Taidepappilan salissa ja vielä esitti soittolavalla minimalistiseen tyyliinsä musiikkiaan eri vuosikymmeniltä.

Mistä Kauko Röyhkä, 65, unelmoi? Tätä kysyi haastattelijana toiminut Kaisa Eerola.

– Tässä iässä ei enää ole unelmia. Ne ovat jo toteutuneet, Röyhkä kuittasi.

– Toivotaan kuitenkin, että tämä vielä jatkuisi, hän viittasi kulttuurintäyteiseen elämäänsä.

Burleskitaiteilija Sonya Savagen esitys päätti yön ohjelman.

Vielä tovi nuotiolla ennen kotiinlähtöä.

MainosTilaa Kangasalan Sanomat alkaen 3,50 €.Tilaa tästä