Sote -uudistuksen tarkoitus on edelleen monelle hämärän peitossa ja siksi varmasti on vaikea motivoida ihmisiä äänestämään. Perimmäinen tarkoitus on saada rahat riittämään ja samalla turvata yhdenvertaiset palvelut kaikille myös tulevaisuudessa. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta totuus on, että tavoitteeseen pääsyyn tarvitaan kokonaisvaltaista uudelleenajattelua – eikä vain ajattelua vaan ihan vahvasti käytäntöön vietävää prosessia.
Ennaltaehkäisy on lähtökohta, jotta asiakas ei päätyisi raskaisiin ja kalliisiin toimenpiteisiin sekä sosiaali- että terveyspalveluissa. Ennaltaehkäisy tarkoittaa käytännössä vahvaa yhteistyötä kuntien suuntaan muun muassa kasvatus-, opetus- ja vapaa-ajan peruspalveluihin. Jotta tavoite ehkäisevien peruspalvelujen vahvistumisesta täyttyy, on yhteistyön oltava sujuvaa ja sitä tulee edelleen kehittää yli palvelusektoreiden ja jatkossa myös hyvinvointialueiden ja kuntien välillä. Puhutaan mieluummin yhdyspinnoista, ei rajapinnoista. Termit voivat olla merkityksellisiä.
Ihminen on kaiken päätöksenteon keskiössä, ei organisaatio. Pienten lasten perheiden kohdalla varhaiskasvatuksen ja koulujen yhteistyö neuvolaan ei katoa minnekään. Koulujen oppilashuollolliset palvelut, kuten kuraattorit ja psykologit, ovat edelleen olemassa. Nuorisotyö on erittäin olennainen osa nuorten ennaltaehkäisevää hyvinvointia. Hyvinvointia ylläpitävät – ja ihan jokaista vauvasta vanhukseen koskevat palvelut – tuotetaan pitkälti kuntien sivistys- ja vapaa-aikasektorilla: liikunta, kulttuuri ja vapaa sivistystyö.
Jos jo nyt on tiukkaa, tulevaisuus huolettaa. Esimerkiksi meillä Kangasalla ja muuallakin Pirkanmaalla on hyvinvointipalveluihin viime vuosina satsattu paljon. Millä ja miten tärkeää ennaltaehkäisevää toimintaa jatkossa ylläpidetään, jos uudistuksen tavoite on varhainen ongelmien ennaltaehkäisy peruspalveluissa, jotka jäävät kunnille? Tämähän on kuitenkin pohjana pidemmällä tähtäimellä sille, että hyvinvointialueiden talous kestää. Mutta kestääkö kuntien talous?
Palvelut ovat ihmistä varten. Voimavarojensa mukaan jokaisen tulee ottaa vastuuta myös omasta hyvinvoinnistaan. Jos itsenäinen vastuun ottaminen mahdollistetaan verovaroin, esimerkiksi rakentamalla ja ylläpitämällä liikuntapaikkoja sekä edistämällä yhteisöllistä osallisuutta sivistyspalveluissa, kannattaa se mahdollisuus käyttää. Itsestään huolen pitäminen ei sulje pois sitä, että hädän hetkellä voi turvautua järeämpään apuun, vaan parhaassa tapauksessa kaikkien niin toimiessa vähentää järeiden ja kalliiden palvelujen tarvetta.
Etusivu
