Mainos

Ehdolla Soili Uotila-Välimäki – Innovatiivisuutta kulukuriin

Lupaukset täysin uudelleen järjestetyistä palveluista sinkoilevat näin vaalien aikaan ihan joka suunnalta. Ja hyvä niin, sillä uskon niiden olevan hartaita toiveita ja optimistista odotusta ilmaisevaa tahtoa uudistuksen onnistumisesta. No kukapa nyt piruja seinille haluaakaan maalata, kun on kuitenkin kyse vakavasta asiasta ja vaaleista, joissa menestyjät pääsevät tekemään yhteistyötä ja päättämään aluevaltuustoissa miten parhaiten ja tavoitetehokkaasti käytetään kunnista siirtyvät sosiaali- ja terveyshuollon sekä pelastustoimen rahat. Kaikki ymmärtävät sote -uudistuksen taustan varsin hyvin: juuri taloudesta tässä on kyse. Ilman koronaakin talouskasvu ei pysy erityisesti terveysmenojen perässä.

Talous on ehdottomasti yksi merkittävämpiä teemoja. Terveysmenojen kasvu vaihtelee usean lähteen mukaan vuosittain 4 % molemmin puolin. On todennäköistä, että se myös kasvaa lääketieteen kehittyessä ja ihmisten eläessä yhä vanhemmiksi. Samalla nuoret ikäluokat pienentyvät. Jo hyvän aikaa on puhuttu julkisen talouden pitkä aikavälin rahoitusongelmasta eli kestävyysvajeesta. Terveydenhuoltoa koskevan päätöksenteon luulisi kiinnostavan. Samoin kiinnostusta pitää herättää sosiaalihuolto ja turvallisuuden tunteemme perustekijä eli pelastustoimi. 

Aluevaltuustojen suurin tehtävä onkin lähteä tekemään päätöksiä kohti kustannuskuria eikä se tule olemaan helppoa eikä kivaa. Palvelumuotoilun menetelmin, toimintoja yhdistäen, digitaalisuutta hyödyntäen ja tarkoituksenmukaisuutta kehittäen saadaan mahdollisesti aikaan kustannuksien hillintää. Pirujen seinille maalaaminen on sitä, että en usko uudistuksen jälkeen palveluverkostojen jäävän rauhaan ja se tuntuu syrjäisemmillä, harvaan asutuilla seuduilla, joista on jo valmiiksi pitkä matka palveluihin. Voisiko tilanteen kuitenkin nähdä myös uusien tehokkaiden ja tarvelähtöisten toimintamallien kehittämiseen edellyttävänä moottorina? Juuri niiden lakisääteisten palvelujen kohdalla.

Erilaisten hankerahoitusten tuella ympäri Suomea on toteutettu muun muassa liikkuvia palveluja ja digiloikkia kevyemmissä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Minusta kannattaa nostaa esille onnistumiset, joita voi jakaa muillekin hyvinvointialueille sovellettavaksi. Lisäksi terveyden ylläpitoon ja edistämiseen kannattaa ottaa käyttöön entistä järeämmin valistaminen  ja syrjäytymisen  ehkäisy muunmuuassa järjestöjen vahvaa osaamista hyödyntäen. 

Ja taas kerran pääsen lempiaiheeseeni: ennaltaehkäisevää vireyttä, fyysistä ja henkistä eli kokonaista hyvinvointia kaikille tuottavat kuntien palvelut: sivistyspalvelut kokonaisuudessaan, nuoriso-, kulttuuri- ja liikuntapalvelut. Kunnissa tulee tehdä vahvaa keskinäistä yhteistyötä elinympäristön kehittämisessä ja sivistyspalveluiden tuottamisessa ja suunnata yhteistyö hyvinvointialueille, jotta myös tällä tavoin kuntalaisten tarvetta kalliisiin erikoispalveluiden ennaltaehkäistään ja yksilön hyvinvointia lisätään. Uskon, että pidemmällä aikajaksolla tällä saa aikaan myös talousvaikutuksia. Haastan valittavat valtuutetut ajattelemaan ns. hiekkalaatikon ulkopuolelta ja suhtautumaan myönteisesti toimintatapojen uudistamiseen ja palvelumuotoiluun.

Lue lisää https://soiliuotilavalimaki.fi

https://facebook.com/soiliuv

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.