Koti Uutiset Karvan verran -elokuva virittää keskusteluun naisen ikääntymisestä

    Karvan verran -elokuva virittää keskusteluun naisen ikääntymisestä

    0
    Elokuvan päähenkilö Hilkka nelivuotiaana Martta-morsiammen kanssa. Kuva: Anne Välinoro.

    Kangasala-talon helmikuinen senioripäivä alkaa kuvataiteilija Samuli Heimosen Monesta yksi -näyttelyn opastuksella, jota seuraa lyhytelokuvanäytös ja keskustelutilaisuus Kangasala-talon salissa.

    Heimonen pohtii susimuotokuviensa kautta susien ihmisissä herättämiä ristiriitaisiakin mielikuvia. Toinen näyttelyn teemoista liittyy Heimosen taiteelliseen prosessiin, jonka seurauksena eläinhahmot ovat saaneet mosaiikkimaisen käsittelyn.

    Opastus kestää 40 minuuttia.

    Karvan verran -lyhytelokuva kertoo Suistamon Alatun kylässä syntyneestä 87-vuotiaasta Hilkasta, joka kutsuu itseään tappurapääksi. Hiukset ovat poikkeuksellisen karkeat, kiharat ja niitä on vielä ikääntyneenäkin liikaa.

    – Elokuvassa käydään läpi naisten ulkonäköpaineita, jotka eivät tunnu vanhetessakaan katoavan mihinkään. Meillä jokaisella on jokin erityispiirre, joka haastaa meidät. Ikääntyessään ulkoinen eheys ei menetä merkitystään, toteaa elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Anne Välinoro.

    Elokuvassa on huumoria, arkista puuhailua saunomisineen, mökkeilyineen ja leipomisineen. Hilkan hiusongelmakin ratkeaa siinä omalla, yllättävällä tavalla. Samalla käydään läpi hiuskokemuksia kolmessa polvessa.

    Elokuva on kuvattu Kerimäellä, Iisalmessa ja Tampereella, ja se sai ensi-iltansa viime syksynä. Vastaanotto on ollut ilahtunutta. Välinoro on kiertänyt elokuvan kanssa ympäri Suomea ja

    keskusteluttanut ihmisiä aiheen tiimoilta. Hän ottaa elokuvallaan kantaa myös ikäihmisten hyvinvointiin.

    Elokuvan jälkeen on mahdollista jäädä keskustelemaan Välinoron johdolla siitä, mikä itse kussakin meissä on parasta, erityistä ja mieleen jäävää – ja huomaammeko sen itse.

    Välinoro on tehnyt pitkän uran Aamulehden kulttuuritoimituksessa. Sen lisäksi hän on ohjannut toistakymmentä ammattiteatteriesitystä yhdessä Kangasalla pitkään työskennelleen Jyrki Tammisen kanssa.

    Elokuva ja sitä seuraava keskustelutilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Elokuvan kesto on 20 minuuttia. Elokuva tarinatuokioineen kestää tunnin.

    Senioripäivän opastus Samuli Heimosen näyttelyyn keskiviikkona 13.2. kello 13 Kimmo Pykkö -taidemuseossa. Lyhytelokuva Karvan verran kello 14 Kangasala-talon salissa.

    Kommentoi

    Kirjoita kommenttisi
    Kirjoita nimesi tähän