Korona-arki

0

Kävelen metsässä, katselen metsän puita, kuuntelen kevään ääniä, ihailen jäistä vapautunutta Roinetta. Vesi kimmeltää kauniisti.

Rapsutan koirani auringon lämmittämää turkkia. Se nuolaisee kättäni. Kymmeniä kertoja päivässä pestyt käteni täytyy rasvata usein, ja koirallani on hassu tapa nuolla rasvattua ihoa.

Istun puhumassa puhelimessa. Jaan ajatuksiani ja kokemuksiani ystäväni kanssa puhelimessa jutellen. Soitan ystävälle, jota en ole tavannut vuosiin, mutta nyt on tullut hyvä hetki puhella pitkän tauon jälkeen.

Uusi tilanne on tuonut meidät lähelle toisiamme. Olemme samassa veneessä.

Neulon sukkaa, kevään väristä Oksalla Ylimmällä -sukkaa.

Mistäpä tuollainenkin idea pulpahti päähäni, että tekisin sukan suunnittelemastani Kangasalan omasta kuosista ja neuloisin sitä yhdessä muiden kanssa? Niin se vain syntyi ja tällä hetkellä yli tuhat muutakin on innostunut siitä kanssani.

Sukan suunnittelu ja nyt yhdessä neulominen on ollut virkistävää ja hauskaa.

Teen työtäni. Yhteis­työkumppaneillani on vaikeat ajat, joten samaa on odotettavissa minulla. Pienenä yksinyrittäjänä pohdin paljon tulevaisuutta ja tehtäviäni.

Teen kuitenkin uuden kangaskuosin. Sen nimi on Lumi sulaa . Päässäni muhii ajatus runsaasta sinivuokkokuosista.

Katselen mieheni kanssa koukuttavaa sarjaa. Emme malta lopettaa, jännittävän sarjan viimeinenkin osa pitää katsoa, vaikka kello on jo yli puolenyön. Hetkeksi olen uponnut ihan toiseen todellisuuteen.

Vaivaan pehmeää pullataikinaa. Miten siitä tulikaan tällä kertaa niin täydellistä?

Kaneli tuoksuu hyvältä, kun ripottelen sitä kaulitsemani korvapuustilevyn päälle. Mietin, koska viimeksi olen leiponut pullaa. Lämmin pulla maistuu taivaalliselta. Vien pussillisen pullia äidilleni oven taakse.

Kuuntelen hallituksen tiedonantoa ja katson uutisia. Luen järjettömän määrän erilaisia artikkeleita, ennusteita, skenaarioita.

Olen jähmettynyt huolesta. Ihmettelen tätä tilannetta, sitä on vaikea uskoa todeksi. Uskon silti päättäjiemme kannustuksia, että tästä selvitään.

Riitelen ja väitän vastaan. Introverttinä ihmisenä minun on vaikea olla, jos en saa olla yksin. Toisen läsnäolo tuntuu rasittavalta. Siksi suustani tulee nalkutusta, ärsyyntyneitä kommentteja ja riitaisaa puhetta.

Soitan kummitädilleni ja kyselen kuulumisia. Hän on voinut hyvin ja keksinyt paljon tekemistä, vaikka onkin ollut karanteenissa kotona. Olen siitä iloinen.

Osallistun Facebookissa kiertävään tehtävään nimetä yhdeksän työtä jota olen tehnyt ja laittaa mukaan yksi, jota en ole tehnyt ja muut arvaavat mikä se on. Minun yritykseni huiputtaa muita on kehno. Kaikkihan sen tietävät että en minä sihteerin hommia pystyisi tekemään.

Jumppaan pilatesohjaajani lähettämiä virtuaaliharjoituksia olo­huoneeni lattialla. Koirat häiritsevät harjoituksiani. Haluavat osallistua.

Mietin, että nuorempi koirani olisi hyvä koiratanssissa. Alkaisinkohan harrastaa koiratanssia, kun tämä kaikki on ohi?

Olen terve, en ole sairastunut, vielä. Kukaan läheltäni ei ole sairastunut, vielä. Olen kiitollinen.

Tällaista on minun korona-arki. Olisikohan tästä korona-arjen kuvauksesta iloa kansatieteilijälle, joka sadan vuoden päästä tutkii tätä varsin kummallista aikaa?

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.