Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Lounaalle KangasallaLounaalle Kangasalla

Koulujärjestelmää ei pidä rikkoa

Tuula Ruusumaa
Pääkirjoitus - 10.10.2018 kello 7.00

Koulutusta on uudistettu tällä vaalikaudella rajusti. Yliopistoja on yhdistetty ja toimipaikkoja karsittu, toisen asteen koulutus on myllätty pohjia myöten ja peruskoulun opetus­suunnitelma uudistettu.

Suomalaiset koulut ovat olleet maailman koulutusjärjestelmien joukossa primusoppilaita. Niitä on kehuttu ja niistä on käyty ottamassa mallia.

Puhutaan jopa koulutusviennistä eli mahdolli­suudesta tuotteistaa suomalaista koulutusalan osaamista ja viedä sitä ulkomaille.

Mikään toimiala ei voi jäädä enää nykyisin polkemaan menneisyyteen. Siksi on hienoa, että koulutus kehittyy muiden mukana.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Hyppää mukaan KS100-juhlavuoteen!

Mutta ovatko uudistukset oikeansuuntaisia? Tätä pohditaan nyt monella taholla.

Kouluista kaikuu huolestuttavia uutisia. Peruskoulussa on paljon erityistä tukea tarvitsevia oppilaita, joiden kaitsemiseen menee valtaosa opettajan ajasta. Muut oppilaat selviytyvät siinä sivussa.

Uusi tekniikka ei ole istunut kivuttomasti kouluihin. Kouluvierailulla Pikkolassa kävi selväksi, että erilaiseen tekniseen säätöön menee hirveästi aikaa.

Yhtälailla huolestuttavia uutisia kuuluu myös ammatti­kouluista: opiskelijoiden lukujärjestykset ammottavat tyhjyyttään, kun monet asiat opiskellaan omatoimisesti ja yrityksissä.

Par­haim­mil­laan tekniikka, omatoimisuus ja yrityskontaktit ovat loistavia asioita. Pahimmillaan niiden varaan laskeminen saattaa jättää osaamisen ohueksi.

Nyt on oltava tosi tarkkana, ettei huolella rakennettu systeemi mene uudistuksissa rikki.

Kommentoi / Keskustele aiheesta

Kangasalan Sanomat edellyttää, että verkkokeskustelu käydään asiallisesti ja hyvässä hengessä. Poistamme kommentit, joissa loukataan ihmisarvoa, yllytetään rikokseen, rasismiin tai jotka ovat muutoin sopimattomia tai hyvien journalististen tapojen vastaisia.

Hyppää mukaan KS100-juhlavuoteen!
~
Takaisin ylös