Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Paikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fiPaikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fi

Suhde

Kolumni - 28.6.2017 kello 8.01
Matti Kauhanen

Sain vihjeen tästä tarinani kaunottaresta tutultani. Olin joskus mielessäni haaveillut sellaisesta, jonka seurassa tulisi aina hyvälle tuulelle ja sen käytös olisi sanalla sanoen hurmaavaa. En epäillyt sopia tapaamisesta.

Siellä hän odotti minua Päijänteen rannalla. Aluksi en rohjennut kuin silmäillä kaunokaista muutaman askeleen etäisyydeltä. Tunne oli suunnilleen sama kuin teininä, jos sattumalta näki missin. Ei kannata haaveilla enempää!

Vanhahan hän oli, melkein ikäiseni, mutta hyvin säilynyt kuin sekin jo vuosia nähnyt neito, joka näytti takaa lyseolta, mutta edestä museolta. Hänen elinkaarensa olisi luultavasti lyhyempi kuin omani tai ainakin kyky viihdyttää minua vaatisi suurta vaivannäköä. Sellaiset ihastukset pitää jättää sikseen. Ja mitä muutkin sanoisivat, järkevä minäni piinasi.

Ei auttanut! Toisilla treffeillä aloin jo koputella ja sivellä sen pintoja ja kurkkasin rohkeasti myös molempiin tuhtoihin. Perä olikin valmiiksi paljaana, mutta kokkaan piti kömpiä pienistä etukajuutan ovista. Terveeltä näytti; mitä nyt pari kylkikaarta oli murtunut. Ihastukseni kohde oli taitavin käsin puusta tehty moottorivene, jossa oli Wikströmin keskimoottori, tuulilasi ja ohjausruori.

Entäpä moottori? John Wikström tuli Amerikasta Suomeen 1906 ja perusti veljensä Jakobin kanssa moottoritehtaan Vaasaan. Wikströmejä valmistettiin vuoteen 1960 saakka noin 30000 kappaletta. Yksi viimeisimmistä oli nyt silmieni edessä Vääksyn venemestarin tekemässä paatissa. Moottoria oli ehostettu sähköstartilla, mutta sen verran olin valmis tinkimään alkuperäisyydestä mukavuuteni takia. Moottorin sydän, kipinän antaja, oli sentään alkuperäinen, magneetto. Moottori hyrähti käyntiin pari ryyppypikarillista saatuaan.

Olin myyty mies! Suhde vanhaan puuveneeseen oli syntynyt! Rahtasin paatin mökkini rantaan, tutuille Leppävirran vesille Unnukalle.

Virtaa pitkin kirkonkylään ajellessani juppiveneiden kuskit ottivat aurinkolasit päästään ja kurkottivat katsomaan outoa kulkijaa. Ruskettuneet bikinikaunottaret vilkuttivat ökyveneiden kansien aurinkotuoleistaan. Rantaparkin terassin kaljaveikot nousivat seisomaan ja seurasivat putputtajaani kämmenet otsalla, päät hitaasti kääntyen kuin sotilasparaatissa.

Kun ylpeys seuralaisesta on suurin, tämä alkaakin oikkuilla kesken näytöksen. Rantaparkin pitäjä onneksi huomaa pysähtyneisyyden tilani ja kiirehtii antamaan käynnistysapua. Palasin vähin papatuksin samaa vanaa pitkin mökkirantaani ja aloitin tarkemman tutustumisen aitojen veneilijöiden moottoriin.

Yllättävät pysähdykset alkoivat säätämisestä huolimatta toistua. Mieleeni tuli epäilys, että Wikströmini oli Neuvostoliitosta palautettu sotakorvausmoottori, laiska maatuska. Lopulta rytmihäiriöt paljastuivat ikääntyneen magneeton aiheuttamiksi. Moottoreiden kanssa ikänsä touhunnut nuorempi veljeni teki koneelle sydämensiirron ja vaihtoi magneeton puolaan. Jo tuli ikäneitoon virtaa! Paatti tanssi laineillakuin nuoruusvuosinaan.

Vanhasta ei tule nuorta, vaikka kuinka paklaisi, raaputtaisi ja laittaisi uutta väriä pintaan. Niinpä suhteeni tähän takavuosien ihastukseeni alkoi hiipua. Annoin sen piileksiä pinta ruvella pressun alla talvet ja lopulta pari kesääkin. Suhde kylmeni lopullisesti, kun vanha kaunotar jäi Raine-myrskyssä tontillani ainoan kaatuneen puun alle.

Tuulilasi kaarineen meni mäsäksi, mutta hyvin paatti oli muuten tärskyn kestänyt. Se olisi vielä hyvinkin kunnostettavissa. Päätin kuitenkin, että nyt tuli ero! Olimme kasvaneet vuosien mittaan erillemme. Myynti-ilmoitusta laatiessani ihmettelin, kuinka johonkin esineeseen voi kiintyä. Yksilölliseen puuveneeseen näköjään voi, kuten ihmiseen tai eläimeen.

Lähetä tekstari!
Kommentoi / Keskustele aiheesta
Lähetä tekstari!
~
Takaisin ylös