Koti Uutiset Uimahallin toimitusjohtaja vaihtuu

    Uimahallin toimitusjohtaja vaihtuu

    16
    Kangasalan uimahalli on jäämässä juuri huoltotauolle, joka kestää elokuuhun asti.

    Kangasalan Uimahalli Oy:n toimitusjohtaja Paula Liinamaa ei ole enää yhtiön palveluksessa. Kangasalan Sanomien saamien tietojen mukaan Liinamaa on irtisanottu. Asiasta tiedotettiin henkilökunnalle keskiviikkona.

    Halliyhtiön hallituksen puheenjohtaja Heikki Salmela on asiasta niukkasanainen. Hän kuitenkin vahvistaa, että Liinamaa ei ole enää yhtiön palveluksessa.

    Salmelan mukaan yhtiö tiedottaa seuraajan rekrytoinnista heti, kun asiat on saatu selväksi halliyhtiön omistajan eli Kangasalan kaupungin kanssa.

    Kaupungilla omistajaohjauksesta vastaa kaupunginjohtaja Oskari Auvinen.

    – Liinamaan tehtävä on päättynyt. Omistajan näkökulmasta on tärkeintä, että yhtiön toiminta sujuu ja tavoitteet saavutetaan, Auvinen sanoo lyhyesti.

    Salmela ja Auvinen perustavat niukan tiedotuspolitiikkansa osakeyhtiölakiin. Osakeyhtiön asioita ei tarvitse avata samalla tavalla julkisuudessa kuin esimerkiksi kaupungin, jonka asiat ja dokumentit ovat pääosin julkisia.

    16 KOMMENTIT

    1. Asiahan ei tietenkään minulle kuulu, mutta jos minulta kysytään, niin olisin vaihtanut ennemmin hallituksen puheenjohtajan kuin toimitusjohtajan.

    2. Kunnallisverojen maksajien kannalta on jotenkin surullista tarkastella kaupungin konserniyhtiöiden hallituskokoonpanojen kompetensseja olennaisen hallitustyön osaamisen saralla. Kovasti näyttää, että hallitusten kokoonpanot muodostuvat enemmän poliittisten ja muiden sekalaisten (valta-)motiivien pohjalta, eivätkä ammatillisten osaamisten pohjalta. Ottamatta kantaa Kuohun kuvioihin, niin on vaikeata nähdä tällaisen toiminnan suoranaisesti motivoivan hyvien kandidaattien hakeutumista konserniyhtiöiden johtotehtäviin. Hyvä tj kuitenkin tarvitsee hyvän hallituskokoonpanon tueksensa, myös näihin (sinänsä vain) muutamien miljoonien liikevaihdon omaavien konserniyhtiöiden menestykselliseen johtamiseen, että aktiivisuus kohdentuu oy:n toiminnan edistämiseen, eikä johonkin muihin intresseihin.

    3. Työpaikkakiusattu työntekijä saa potkut, mutta kiusaaja sen kuin porskuttaa. Vastahan tuli KKO:n päätös samankaltaisesta , Rädyn jutusta.

    4. On hämmästyttävää, miten kaupungin tytäryhteisössä voidaan tällä tavalla toimia. Onko oikeasti niin, ettei työntekijöitä tarvitse kohdella asianmukaisesti. Toivottavasti tämä asia selvitetään perinpohjin, jotta oikaistaan asiat. Kevät 2018 #metoo

    5. Uskomattomalta kuulostava uutinen. Olisikohan syytä tarkastella uimahallin kaikkien hallintoon osallistuvien toimet. Onko oikeasti näin, että kaupungin siunauksella voidaan toimia miten tahansa? Onko tämä vasta alkusoittoa? Toivottavasti joku alkaa tutkia toimintaa.

    6. Tiedottamisen niukkaa linjaa voi aina perustella osakeyhtiölailla, jos asiassa on jotain hämärää takana. Yhtä lailla osakeyhtiö voi tiedottaa asiassa, varsinkin kun ”kaupunki” on omistajana yhtiössä. Se olisi sitä avoimuutta, mikä tietysti Kangasalla olisi varsin outo tapa toimia. Avoimuus uutena asiana olisi myös keino rakentaa ”kaupungin” imagoa, ainakin asukkaiden silmissä

    7. Kaupungin ja halliyhtiön niukka tiedototuspolitiikka ihmetyttää? Miksi toimitusjohtajan vaihdosta salaillaan tällä tavalla. Kuinka aikoo hallituksen puheenjohtaja asian avata aikanaan. Mitkä syyt johtivat irtisanomiseen, olisiko syytä hallituksen jäsenien miettiä tehtävien ajantasaisuutta, sillä tuntuu, että kaikki toimet eivät päivänvaloa kestä. Kiinnostunut kangasalalainen odottelee vastauksia.

    8. Olisi mielenkiintoista vihdoinkin kuulla lisää alkukesän tapahtumista? Oliko irtisanomisen takana mitkä asiat? Mielenkiintoisia tarinoita seinät sisällään kantaa uimahallilla?!?

    9. Joku tolkku tuohon kaupungin toimintaan on saatava. Ei ole tuokaan ensimmäinen uloskiusattu ja pois potkittu. Tuntuu epäasiallinen käytös työntekijöitä kohtaan olevan arkipäivää Kangasalan kaupungille.

    10. Kangasalan kaupungissa osakeyhtiölakia tulkitsee kirvesmies, muissa kaupungeissa lakimies. Huono käytös ja kiusaaminen yhtiön hallituksen kokouksissa eivät ole liikesalaisuuksia, vaikka näin väitetään. Toinen hämäystaktiikka tuntuu olevan outojen käsitteiden keksiminen. Mitähän tarkoittaa ylimmän konserninjohdon luottamus? Kukahan on keksinyt tämänkin sanahelinän? Keitähän kuuluju ylimpään konserninjohtoon.

    11. Luottamuksensa menettänyt Ylin konsernijohto eli Kaupunginjohtaja ja vasen ja oikea käsi… ei tainnut mennä ihan niin kuin piti

    12. Ei puheenjohtajaa voi kaikesta syyttää, kun hänen toimet on hyväksynyt yhtiökokous. Yhtiökokousedustaja on kaupunginjohtaja. Surullista on että näin ollen kaupungin ylin johto on selkeästi hyväksynyt tavan toimia. Lähteneet myös vaihtamaan hallituksenjäsenen koska eivät noudata oksalla ylimmällä kuplaa. Kannattaa uusien työntekijöiden rekrytoinnissa esitellä tämä, näin mainosmielessä. En haluaisi tuonne töihin. Mielenterveys ja oikeudenmukainen kohtelu on vielä tärkeää.

    13. Huonokäytös ei todellakaan ole salaisuus oli se missä kokouksessa tahansa. Ammattimainen johtaminen vaatii ammattimaisen hallituksen. Yhtiökokous valitsee hallituksen ja jos yhtiökokous on yhtä kuin kaupunginjohtaja niin niin…

    14. Eipä tunnu hallituksen puheenjohtaja Salmela olevan tyytyväinen uuteenkaan Kuohun toimitusjohtajaan. Kaikui kahvilaan saakka yhtenä päivänä kun puheenjohtaja räyhäsi palautetta uudelle toimitusjohtajalle. Jostain salivuoroista kai oli kyse. Ja Kuohun talouskin on niin kuralla, niin kuralla kuului Kuohussa toisena päivänä. Kannattiko vaihtaa?

    15. En tunnista keskustelupalstalla 2.4.2019 esitettyä väitettä Kangasalan Uimahalli Oy:n hallituksen puheenjohtajan räyhäämisestä minulle. Yhteistyömme on sujunut kokonaisuudessaan varsin hyvin. On vaikea ymmärtää, miksi keskustelupalstalla esitetään nimettömiä, vihjailevia väitteitä Kuohun toiminnasta. Rakentavaa keskustelua on tietysti hyvä käydä ja otamme mielellämme palautetta vastaan. Haluamme jatkaa koko työyhteisön voimin kaupunkilaisille tärkeän palvelun kehittämistä hyvässä yhteistyön hengessä. Tervetuloa nauttimaan palveluistamme!

      Reija Kolehmainen
      Toimitusjohtaja, Kuohu

    Kommentoi

    Kirjoita kommenttisi
    Kirjoita nimesi tähän