Mainos

Hanna Laine, matkalla kohti eduskuntaa

MAINOS / HANNA LAINE

Olen 50-vuotias lähihoitaja. Työskentelen esiopetuksessa lastenhoitajana. Työurani olen aloittanut myyjänä pienessä paperitarvikeliikkeessä ja lelukaupassa. Kerron teille, miksi pyrin eduskuntaan ja miksi voin olla hyvä ehdokas juuri sinulle.

Syksyllä 2000 minua kysyttiin ehdokkaaksi kuntavaaleihin SDP:n listalle. Mietin, että miksi ihmeessä? Mitä minulla on annettavaa? Politiikka ei minua kiinnostanut, oli tärkeämpää tekemistä. Olin juuri valmistunut lähihoitajaksi ja tein sijaisuuksia lyhyissä pätkissä eri päiväkoteihin ja ikäihmisten palveluihin. Olin yksin vastuussa kahdesta lapsestani ja päivittäinen toimeentulosta huolehtiminen oli ajatuksissa päällimmäisenä. 

Minua ehdokkaaksi pyytänyt henkilö kertoi syyn, miksi minua pyysi. Olin juuri suorittanut lähihoitajaopintoni kahden pienen lapsen yksinhuoltajana. Minulla oli sisua ja myös kokemusta siitä, miten pärjätä, kun asiat eivät suju helpoimmalla tavalla. Olin opiskelun aikana ohjannut pienten lasten liikuntaleikkikouluja, koska halusin myös omille lapsilleni hyvän harrastuksen, eikä sellaista kohtuulliseen hintaan ollut kotikunnassa tarjolla. Olin useissa keskusteluissa tuonut hänelle esiin yhteiskunnan epäkohtia sekä kertonut ratkaisuja niihin. Hänen mielestään minulla olisi paljonkin annettavaa meidän kaikkien yhteisten asioiden hoitamiseen. Niinpä asiaa pohdittuani lähdin ehdolle ja pääsin myös läpi valtuustoon.

Nyt vuonna 2023 elämäntilanteeni on muuttunut paljon noista ajoista. Lapset ovat aikuisia ja pärjäävät hyvin elämässään. Olen edelleen mukana valtuustossa, tällä hetkellä valtuuston puheenjohtajana. Olen mukana myös maakuntahallituksen työssä, maakuntavaltuuston 1. varapuheenjohtajana. Toimin myös Pirkanmaan hyvinvointialueen valtuutettuna ja aluehallituksen 1. varapuheenjohtajana. Kokemusta yhteisten asioiden hoitamisesta on siis karttunut valtavasti. 

En kuitenkaan unohda koskaan niitä vaikeita polkuja joita elämässäni olen kulkenut. Edelleen olen sisukas, aktiivinen ja innokas työskentelemään epäkohtien korjaamiseksi. Tiedän, että koko ajan sitä hyvinvointivaltiota joka tarjosi minulle mahdollisuuden selviytyä elämän haasteista, uhataan. Työelämän tasapainoa horjutetaan ja heikoimmin toimeentulevien uskoa tulevaisuuteen murennetaan. Työskentelen edelleen lähihoitajana varhaiskasvatuksessa, nyt vakituisessa työsuhteessa. Palkka tässä tehtävässä on pieni ja työ erittäin vastuullista. Olen todella huolissani työelämän ja palveluiden tulevaisuudesta. Palkansaajien asemaa heikennetään ja julkiset palveluja yritetään saada rahantekokoneiksi pörssiyhtiöille. Ei ole lainkaan selvää, että tulevaisuudessa nuoret voivat opiskella haluamalleen alalle vanhempien tulotasosta riippumatta.

Ilmassa on myös paljon vastakkainasettelua. Sillä koetetaan saada ihmisiä valitsemaan jokin puoli eri asioissa. Itse en suostu tähän. Minusta on aivan yhtä tärkeää huolehtia lasten ja nuorten koulutuksesta kuin vanhusten palveluista. Palkansaajalla tulee olla mahdollisuus elää palkallaan ja pienyrittäjän saada toimeentulonsa yrityksestään. Tämä on mahdollista yhdessä sopimalla ja tekemällä. Olen nyt eduskuntavaaliehdokkaana koska: 1. Haluan työelämään pelisäännöt, jotka on yhdessä sovittu. 2. Palveluiden pitää olla kaikkien saatavilla eivätkä ne voi olla pörssiyritysten rahantekokoneita. 3. Jokaisen on voitava uskoa tulevaisuuteen ja luottaa siihen, että vaikeissa hetkissä ei jätetä yksin. 

Tärkeänä tehtävänä pidän koko kotikuntani Kangasalan, muiden kehyskuntien ja koko Pirkanmaan alueen edunvalvontaa valtakunnan tasolla. Tampere on koko maan liikenteen solmukohta. Jos liikenne ei täällä suju, se vaikeuttaa kulkemista ja kuljettamista koko maassa. Liikenteen edellytykset pitää saada kuntoon myös Tampereelta eteenpäin.

Tarvitaan oikeudenmukaisuutta, halua sopia ja tahtoa tehdä yhdessä!

KategoriaMainos

Yksi kommenttiKommentoi

  • Risto Hieta1.4.2023 klo 17:47

    Kyllä on asialliset ja hyvät näkemykset. Ei voi muuta kuin toivoa että päättäjissämme olisi enemmän Hannan kaltaisia ihmisiä.

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.