Ekologinen energia kaikkien saataville

1

Yksi tärkeimpiä näkökulmia tulevaisuuteen katsoessa on energialähteiden muuntaminen ekologiseen suuntaan. Kangasalan kaupunkiseudulla on tavoitteet päästä hiilineutraaliuteen vuoteen 2030 mennessä. Suomessa ekologisemmista energiamuodoista kasvua on saanut muiden muassa lähivuosina aurinkoenergia.

Kotitalouksille aurinkopaneelien hankintaan saa kotitalousvähennyksen, mutta tämän hetkinen suurin ongelma näihin liittyen on energian käyttö sitä mukaa kun sitä auringosta saa. Tämä on mahdollista silloin, kun esimerkiksi käyttää ainakin osittain sähköllä toimivia liikkumismuotoja, kuten plug in-hybridi- tai sähköauto. Sähköauton hankintaan on mahdollista saada myös valtion hankintatukea.

Omasta puolestani voin kertoa, nyt huhtikuusta saakka omien talon katolta löytyvien aurinkopaneelien käyttäjänä, että tämä on tuonut myös huomattavia taloudellisia säästöjä. Kesällä käytännössä koko omakotitalon sähkön päiväkäyttö tulee auringosta. Menneen vuoden koronaolosuhteista johtuen myös plug in-hybridi autolla liikkuminen toukokuusta elokuuhun rajoittui maksimissaan muutamiin kymmeniin kilometreihin päivätasolla, joka tarkoitti sitä, että auto kulki pelkällä sähköllä ja auton lataus onnistui suurimmilta osin aurinkoenergialla. 

Se mikä olisi toivottavaa Kangasalla on aurinkoenergian hankinnan helpottaminen yksityisesti ja yhteisöllisesti. Lähiseudulla on sähkölaitoksen aurinkopuistoja, mutta ajatukseni siintääkin kunnan yhteisöllisiin aurinkopuistoihin, joista saisi yksityisille matalankynnyksen mahdollisuuksia aurinkoenergian hankintaan. Aurinkoenergian tehokkuus ei rajoitu pelkkään kesään, vaan energian syntymiselle tärkeintä on valo ei lämpö. Pimeinä aikoina voi miettiä muita ekologia vaihtoehtoja, kuten tuulivoimaa. Tätä kirjoittaessa joulukuussa valo toki tuntuu kaukaiselta, mutta joka vuosi tammikuussa se on alkanut lisääntyä.

Marko Harinen
Kangasala
SDP

Jos haluat tulla mukaan päättämään paremmasta arjesta – lähde SDP:n ehdokkaaksi kuntavaaleihin! Pääset mukaan ottamalla yhteyden johonkin näistä osoitteista:
hanna.laine@kangasala.fi
pekka.lahti@kangasala.fi
heikki_salmela@kolumbus.fi
isto.kaarne@kolumbus.fi
jari.markkinen@kangasala.fi

Ehdokkaaksi voit ilmoittautua myös tämän linkin kautta: https://sdp.fi/fi/kuntavaaliehdokkaaksi/

1 kommentti

  1. Mitenkä ruuhkamaksut ,puolesta vai vastaan.
    Eläkeläisten ja 1250:- kk verojen nosto ,puolesta vai vastaan.
    Ekoteko on hieno jos siihen on varaa ,mutta täytyy ihmisen liikkua ja auto
    on siihen helpoin ja turvallisin tapa.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.